Saa näkyä arjessa – Microsoft teki monimuotoisuudesta bisneskysymyksen

Monimuotoisuuden johtaminen pohjautuu yrityskulttuurin perusarvoihin, sanoo Microsoftin henkilöstöjohtaja Kati Laurikainen. ”Monimuotoisuuden toteutuminen vahvistaa yrityskulttuuria tavalla, joka näkyy viime kädessä myös parempana palveluna ja asiakasymmärryksenä”, Laurikainen sanoo.

Etsi erilaisuutta

Microsoft on monikansallinen suuryritys. Henkilöstöä on Suomessa noin 400. Moni työskentelee globaaleissa kehitystiimeissä, joissa raportoidaan Suomen rajojen ulkopuolelle.

”Henkilöstön monimuotoisuus näkyy meillä arjessa. Meille on arvojen lisäksi myös liiketoiminnallisesti tärkeää, että erilaisuus ja erilaisten näkökulmien hyödyntäminen toteutuu ja se on tasapuolista”, Laurikainen sanoo.

Kyse ei ole vain oikeudenmukaisuudesta iästä, sukupuolesta, kielestä tai etnisestä taustasta riippumatta. Kyse on pitkälti organisaatiokulttuurin toteutumisesta, hyvästä johtamisesta ja ajatusmaailmojen kohtaamisesta. Luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn vahvistamisesta.

”Haluamme kannustaa etsimään ja hyödyntämään erilaisuutta. Monimuotoisuutta ei saisi nähdä vain sen kautta, että erilaisuus sallitaan. Täytyy osallistaa ja kannustaa erilaisiin näkökulmiin, sisällyttää ne tiimin päätöksentekoon ja keskusteluun kaikissa tilanteissa”, Laurikainen korostaa.

Microsoftin tavoite näkyy myös kulttuurin perusarvoissa: monimuotoisuus ja osallistaminen, asiakaslähtöisyys ja yksilön kasvua tukeva ajattelu sekä vaikuttaminen.

Asia on tuotu myös palkitsemiseen asti, sillä koko johtoryhmän palkitsemisjärjestelmään on sisällytetty myös monimuotoisuuden mittareita.

”Maailma on monimuotoinen: edustamalla eri näkökulmia sekä oppimalla ennakkoluuloistamme, pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin”, Laurikainen summaa.

Koulutus ja palkitseminen nostavat monimuotoisuuden agendalle

Monimuotoisuuden johtaminen työpaikoilla on tarpeen, sillä monimuotoisuus vain kasvaa tulevaisuudessa. Kuinka tunnistaa ennakkoluulot ja päästä niistä eroon? Miten toimisimme tiiminä paremmin? Hyväksyen ja mahdollistaen eri näkemykset? Näitä asioita Laurikaisen tiimi pohtii monimuotoisuutta ja hyvää rekrytointia käsittelevissä koulutuksissa.

”Monimuotoisuus parantaa työnantajamielikuvaa, mutta se edellyttää osaamista myös esimiehiltä. Edellytämme esimiehiltämme näyttöjä monimuotoisuuden johtamisesta, jos he haluavat edetä urallaan ylimpään johtoon”, Laurikainen sanoo.

Esimiehiä palkitaan kehittymisestään. Prosessi vaatii itsearviointia mm. siitä, miten esimies osaa huomioida muiden ideat ja rakentaa niiden ympärille.

”Kehityskeskusteluissa esimiehen kanssa käydään läpi, miten olet aikaansaanut yhteistyötä tai kuinka olet itse tukenut tai auttanut muita”, Laurikainen konkretisoi.

Monimuotoisuuden toteutumista arvioidaan vuosittain.

”Sen lisäksi käytössämme on tapoja palkita matkan varrella, esimerkiksi oman yhtiön osakkeilla ja muulla rahallisella palkitsemisella. Periaatteemme on, että parhaita palkittaessa listan on aina oltava monimuotoinen.”

Jaa artikkeli