Mainettaan mahdimpi talousalue päihittää Lontoon listautumisten määrässä

Pohjoismaissa pörssikurssit ovat kehittyneet erinomaisesti viime vuosien aikana, ja kaikki alueen maat löytyvät kymmenen parhaiten tuottaneen osakemarkkinan joukosta viimeisen 20 vuoden ajan. Listautumisten määrä ja yrityskauppa-aktiviteetti ovat huipussaan.
Kuvat: Tomi Parkkonen

Pohjoismaissa pörssikurssit ovat kehittyneet erinomaisesti viime vuosien aikana, ja kaikki alueen maat löytyvät kymmenen parhaiten tuottaneen osakemarkkinan joukosta viimeisen 20 vuoden ajan. Listautumisten määrä ja yrityskauppa-aktiviteetti ovat huipussaan.

”Pohjoismaiden tuottohistoriaa voi ihmetellä, mutta yhteiskunnan tilaa koskevia lukuja vasten se ei olekaan enää erikoisuus. Pohjoismaat ovat maailman onnellisimpien, tasa-arvoisimpien ja parhaan koulutustason maiden joukossa”, konkretisoi salkunhoitaja Mika Heikkinen.

Listautumiset seuraavat innovointikykyä – vai toisinpäin?

Pohjoismaismaat ja erityisesti Suomi ovat talouden digitaalisuutta mittaavan rankingin kärjessä (DESI 2017)1.

”Pohjoismaat ovat hyvä paikka innovoida. Yritykset eivät ole niin paikkaan sidottuja kuin ennen perinteisten teollisuusyritysten aikaan. Siksi Pohjoismaat ovat houkutteleva ympäristö kasvuhakuisille yrityksille, joilla on halua kasvattaa toimintaa myös kansainvälisesti”, Heikkinen sanoo.

Suotuisa toimintaympäristö näkyy talousalueen listautumisten määrässä: Pohjoismaihin listautui viime vuonna enemmän yrityksiä kuin Lontooseen. Suurin osa listautumisista oli First Northiin.

”Tämä on sitä aluskasvillisuutta, josta kasvaa tulevaisuuden menestyjiä. Markkina-alueen elinvoimaisuus on tärkeää koko talousalueelle”, Heikkinen sanoo.

Helsinki on arvioitu toiseksi parhaaksi startup-kaupungiksi maailmassa.

Ruotsi on Pohjoismaiden sisällä omassa luokassaan: kahdeksan kymmenestä yrityksestä listautuu Ruotsiin.

”Pienet yritykset saavat Ruotsissa hyvin jalansijaa. Ne ovat niin median kuin yksityissijoittajienkin huomion kohteena. Ruotsalaiset sijoittajat ovat aktiivisia rahoittajia ja valmiimpia ottamaan riskiä aloittelevien yritysten kanssa”, Heikkinen pohtii.

Suomen kehitys houkuttelevana startup-alueena on kuitenkin tullut kohisten ylöspäin. Helsinki on arvioitu toiseksi parhaaksi startup-kaupungiksi maailmassa2.

”Kun huomioidaan ekosysteemi, jossa yritykset toimivat, palkkataso, sosiaaliturva ja -edut, elintason kustannukset ja elämänlaatu, Helsinki on startup-yritysten liiketoimintaympäristönä maailman huippua”, Heikkinen sanoo.

Kirsikkana kakun päällä: Suomen talouskasvu on vihdoin maailman menossa mukana.

”Talouden luottamusta kuvaavat globaalit ostopäällikköindeksit (PMI) osoittavat yläviistoon. Myös Suomessa vuoden 2016 jälkeen talouden luottamusindikaattorit kääntyivät nousuun ja talous sitä myöden muun maailmantalouden virtaan.”

Lähde: Pricewaterhousecoopers
 
Lähde: Pricewaterhousecoopers
Jaa artikkeli