Käveleminen on enemmän
Mitä sanoisit, jos sinun pitäisi antaa elämän varrelle yksi neuvo, jolla todennäköisimmin pääsee eroon vaikeuksista ja mielen masennuksesta ja joka edistää suuresti sekä fyysistä että henkistä terveyttä? Mikä olisi neuvosi, jos sen pitäisi olla lisäksi niin yksinkertainen, että se sopii lähes kaikille ihmisille ja lähes kaikkiin tilanteisiin?
Minun neuvoni on: mitä jos lähtisit kävelylle?
Monet ajattelevat, että kävely on vain kävelyä – liikkumista paikasta toiseen tai toimenpide, jolla pidetään kuntoa yllä. Kävely on kuitenkin paljon enemmän. Harva asia menee niin ihmisyyden ytimeen kuin kävely.
Mietitään esimerkiksi aivoja. Elämä on mahdollista ilman aivoja, mutta käveleminen ja liikkuminen ei. Kasvit kasvavat ja kukoistavat, mutta koska ne eivät liiku, ne eivät tarvitse aivoja.
Jos kuitenkin haluat liikkua, tarvitset aivot, vaikka sitten miten pienet. Joidenkin korallien elämä alkaa liikkuvana toukka-asteena, ja silloin niillä on pienet aivot. Mutta kun ne löytävät sopivan majapaikan, ne ankkuroituvat siihen kiinni eivätkä liiku enää koskaan – ja samalla ne menettävät aivonsa. Voi siis sanoa, että tarve liikkua toi meille aivot.
Aivojen ja kävelemisen yhteispeli onkin sitten oma juttunsa. Parkinsonin taudissa joillekin potilaille kehittyy outo oire, joka lamauttaa heidän kävelynsä. Jos he seisahtuvat kesken kävelyn, he voivat lamautua niille sijoilleen eivätkä kykene jatkamaan kävelemistä.
Kävelyn lamautuminen – ja muutkin parkinsonismiin liittyvät liikkumisen häiriöt – johtuvat siitä, että potilaan aivot eivät tuota enää riittävästi dopamiinia. Mutta emmekö olekin tottuneet yhdistämään dopamiinin aivan toisenlaisiin asioihin kuin kävelyyn? Nimittäin motivaatioon, palkitsemiseen ja mielihyvään.
Motivaatio ja mielihyvä yhdistyvät kävelyssä. Jos me olemme halunneet pitkän evoluutiomme aikana jotakin, kuten makean omenan, meidän on pitänyt kävellä sen luokse. Ilman motivaatiota meitä olisi vaikea saada ottamaan yhtään askelta, ja siksi motivaatio tuottaa kävelyä ja kävely motivaatiota.
Kävelemään oppiminenkin on enemmän kuin kävelemään oppimista. Psykologit ovat havainneet, että lapsen sosiaalinen kehitys ottaa ylimääräistä vauhtia nimenomaan kävelystä. Lapsi, joka on juuri oppinut kävelemään, ottaa paljon enemmän katsekontaktia ja haluaa olla enemmän vuorovaikutuksessa kuin lapsi, joka ei ole päässyt tähän vaiheeseen.
Kävelemällä ihminen ottaa maailman haltuun. Kun ajat reitin autolla, jätät sen taaksesi, mutta kun kävelet sen, otat sen sisääsi.
Ei siis ihme, että monet suuret filosofit ovat olleet suuria kävelijöitä. Immanuel Kant loi suuren osan filosofiastaan päivittäisillä kävelyretkillään.
Kaikista näistä syistä kävely tekee hyvää. Se on tapa kokea maailma tässä ja nyt ja hengittää sitä sisäänsä. Se on meditaatiota kahdella liikkuvalla jalalla, minkä lisäksi se rauhoittaa mieltä ja auttaa ratkomaan ongelmia.
Kävely on samanaikaisesti motivaatiota ja mielihyvää. Se tuntuu hyvänä hyrinänä sisällä.