Jousi joka viritettiin liian kireäksi

Japani on onnistunut korjaamaan monta asiaa, kirjoittaa Juhani Lehtonen esseessään. Epäilys Japanin pitkän aikavälin kestävyydestä ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään.

Tämä on hanhi, joka munii kultamunia. Softbank-ryhmän pääjohtaja Masayoshi Sonia ei voi moittia tarpeettomasta vaatimattomuudesta, kun hän kuvailee johtamansa yhtiön luonnetta. Herra Sonin puheet ja teot tuovat mieleen pikemminkin lennokkaan amerikkalaisen bisnes-cowboyn kuin perinteiset japanilaiset pukumiehet.

Tavallisesta teleyhtiöstä ensin teknologiayhtiöksi ja sitten maailman suurimman private equity -rahaston pyörittäjäksi kasvanut Softbank on hyvä esimerkki uuden ajan japanilaisesta bisneksestä, jonka ytimessä on aggressiivisuus. Suomalaiset saattavat muistaa Softbankin sen sijoituksesta Supercelliin – omistus, jonka japanilaiset ovat jo myyneet suurella voitolla eteenpäin.

Japanin taloudelle kuuluu juuri nyt hyvää. Bruttokansantuotteen kasvu on kiihtynyt 4,0 prosenttiin ja työttömyysaste on painunut 2,8 prosenttiin. Ovatko menetetyt vuosikymmenet jäämässä historiaan?

Rahoitusmarkkinoilla ajatellaan usein, että talouden realiteetit ovat universaaleja. Että niin sanottu akateeminen totuus toimii kaikkialla samaan tapaan.

Japania on käytetty jo vuosia esimerkkinä talouden pysähtyneisyydestä. Velalla vivutettu kasvu johti siellä tunnetusti rahamarkkinoiden ylikuumenemisen kautta kiinteistökuplaan, romahdukseen ja reaalitalouden lamaan. Kun Japanin korkotaso painui alle yhteen prosenttiin 2000-luvun alussa, Euroopassa arvuuteltiin että onko euroalueellakin edessään sama lohduton tie. Tätä ei enää tarvitse pohtia – näin kävi.

Jenin heikentyminen ja voimakas elvytys ovat piristäneet Japanin talouden mittareita. Japanin inflaatio on kuitenkin ollut jo noin kymmenen vuoden ajan nollassa tai miinuksella, ja valtion velka-aste on kohonnut 240 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Mitä Japanin tapaus voisi opettaa muille länsimaille? Voisiko se olla esimerkki, innostava vai varoittava?

Japanin yhteiskunnan ja talouden rakenne on kovin erilainen kuin Pohjoismaissa. Ensimmäisen leiman lyö politiikan, julkisen sektorin ja yritysten hierarkkinen päätöksenteko.

Yksityisellä sektorilla yrityksen toimitusjohtajaksi noustaan käytännössä vain hallituksesta. Yrityksestä tai sen omistajista riippumattomia hallituksen jäseniä on vähän, ja päätöksistä käydään vain harvoin aitoa ja kriittistä keskustelua. Työsuhteet ovat koko uran mittaisia ja palkitseminen usein ikäsidonnaista. Jatkuvuus on tärkeämpi arvo kuin tuottavuus.

Toinen suuri ero liittyy työmarkkinoihin.

Japani on tunnistanut väestön ikääntymisen haasteet. Työikäisten osuus supistuu nopeasti, ja vuonna 2040 enää 52 prosenttia väestöstä on työikäisiä. Maa on siitä huolimatta kääntynyt työmarkkinoilla sisäänpäin, eikä ulkomaista työvoimaa haluta Japaniin, ellei kyse ole määräaikaisesta työskentelystä.

Japanin esimerkin kautta on mielenkiintoista seurata, miten teollisuuden robotisaatio ja palvelusektorin työvoimapula vaikuttavat työllisyyteen, palkkakehitykseen ja inflaatioon. Voisiko palvelujen työvoimapula aiheuttaa pullonkauloja, jotka laukaisevat palkkainflaation – ilmiön, jota on pidetty lähestulkoon mahdottomana vuosikausia jatkuneen deflaation jälkeen?

Kolmas kiinnostava näköala voi avautua keskuspankin rahapolitiikassa. Bank of Japan (BoJ) oli se, joka otti ensimmäisenä käyttöön niin sanotun suuren singon deflaation torjumiseksi.

Japanin valtion budjettialijäämä rahoitetaan de facto keskuspankista. Se on poliittisesti arka yhtälö. Valtionlainojen lisäksi keskuspankki ostaa myös osakkeita pörssinoteerattujen rahastojen eli ETF:ien kautta. BoJ omistaa tällä hetkellä yli 40 prosenttia valtionlainan kannasta ja jo yli 120 miljardin dollarin edestä Nikkei-ETF:iä. Keskuspankki on siten noussut suurimpien japanilaisten yritysten suurimpien omistajien joukkoon, tosin ilman hallituspaikkoja.

Jäävätkö osakeomistukset keskuspankin taseeseen ikuisiksi ajoiksi? Mitä tapahtuu korko- ja osakemarkkinoille, jos inflaatio ryöpsähtää irti ja keskuspankin tasetta on pakko pienentää?

Politiikka ja keskuspankki ovat varsin avoimesti naimisissa keskenään Japanissa.

Keskuspankki menetti itsenäisyytensä, kun Shinzo Abe valittiin pääministeriksi vuonna 2013. Singot kaivettiin esiin. Aben niin sanottu kolmen nuolen politiikka tähtää merkittävään rahapolitiikan elvytykseen, valtion menojen kasvun kautta tulevaan elvytykseen sekä yrityssektorin uudistuksiin.

Vaikuttaa siltä, että valtiovalta on vihdoin herännyt yritysten kehnon corporate governancen eli omistajapolitiikan aiheuttamiin ongelmiin. Abe ja kumppanit ovat oivaltaneet, että japanilaisyritysten pääoman tuotot ja osingot jäävät vaatimattomiksi kansainvälisessä vertailussa.

Yritykset ovat 1980-luvun lopulta lähtien säästäneet, kasvattaneet kassavaroja ja lykänneet investointeja. Tämä on ymmärrettävää: kuplan puhkeamisen jälkeen yrityksissä todettiin, etteivät ne halua ikinä enää joutua tilanteeseen, jossa ne näkevät matin kukkarossa.

Nyt, kun viennin kysyntä on virinnyt globaalin talouskasvun ja heikomman jenin ansiosta, perinteiset japanilaiset yritykset ovat ryhtyneet käynnistelemään myös investointeja. Silti vasta pieni joukko Masayoshi Sonin kaltaisia miehiä ottaa kaiken irti halvan rahan vivusta.

Myös japanilainen yhteiskunta on murroksessa. Harmaantuva kansakunta näkee radikaalimman nuorison, joka haluaa nostaa Japanin parempiin asemiin kansainvälisillä kentillä. Pääministeri Aben tavoitteena on, että Tokion olympialaisten aikaan vuonna 2020 talouden lisäksi myös japanilaisten itsetunto on vahvistunut.

Japani putosi ensimmäisenä deflaation loukkuun, mutta se on viimein kömpimässä sieltä ylös. Tällä ilmiöllä on merkittävä vaikutus globaaliin inflaatioon ja sitä kautta korkotason hinnoitteluun.

Japani on maksanut ponnisteluistaan suuren hinnan. Maalla ei ole enää varaa merkittävään lisäelvytykseen.

Suomi on melko samantyyppisessä tilanteessa kuin Japani. Väestömme ikääntyy Euroopan nopeinta vauhtia, mikä pienentää talouskasvun potentiaalia. Suuri osa suomalaisten kotitalouksien varallisuudesta on kiinni talletuksissa kuten japanilaisillakin. Osakeomistusten ja omistajuuden puute heikentää talouden dynamiikkaa molemmissa maissa.

Ei voi kuvitella, että Japanin keskuspankki ryhtyisi aktiiviseksi omistajaksi, jonka innovatiivisuudesta koko kansantalous hyötyisi. Kun BoJ:n tase-elvytysohjelma jonakin päivänä loppuu, yksityisen sektorin on korvattava ostoillaan BoJ:n nykyiset ostovolyymit, jotta kehikko pysyy kasassa. Muutoin osakkeiden arvot laskevat nopeasti ja korot nousevat.

Japanissa on onnistuttu korjaamaan monta suurta asiaa, ja suunta on toistaiseksi kohti parempaa. Epäilys Japanin pitkän aikavälin kestävyydestä ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään.

Eräs sijoitusjohtaja sanoi äskettäin, että it’s never too late to sell Japan. Japani saattaa nousta vielä vähän, mutta jousi on viritetty äärimmilleen. Murtuman todennäköisyys on hyvin suuri. Pahimmassa tapauksessa jousi katkeaa kokonaan.

Jaa artikkeli