Vaara vangitsee huomion

Riski on läsnä ihmisen kaikissa päätöksissä. Mandatum Lifen tutkimus paljastaa, että vain yksi kahdeksasta suomalaisesta pitää itseään rohkeana riskinottajana. Pelko satasen menettämisestä on vahvempi kuin halu sen voittamisesta.

Kädessä on ristiässä ja patakuutonen. Yhdessä pöydässä olevien korttien kanssa ne muodostavat täyskäden: kolme ässää ja kaksi kuutosta.

Le Chiffre vyöryttää edessään olevat pelimerkit pöydälle. Vastapäätä istuva James Bond tekee samoin. Potti nousee 115 miljoonaan. Montenegrolaisen luksuskasinon sali huokaa.

Neljän pelaajan kortit käännetään. Ensin paljastuu väri, sitten täyskäsi. Le Chiffren täyskäsi peittoaa edellisen.

Viulut soivat kireästi ennen kuin Bond kääntää korttinsa.

Patavitonen ja pataseiska. Juuri ne täydentävät pöydän kortit värisuoraksi, käsistä parhaaksi.

Le Chiffre tuijottaa kortteja ilmeettömänä. Sitten hän työntää itsensä ylös ja kävelee pois.

Martin Campbellin ohjaaman Casino Royale -elokuvan pokerikohtaus on stereotyyppinen kuva riskistä. Pelissä on paljon, ja kaikki on yhden kortin varassa.

Pokeri on kuitenkin riskinoton erikoistapaus ja kaukana arkiriskeistä. Arkista riskiä ei oteta iltapuvuissa tai rusetti kaulassa, eivätkä riskit mallinnu niin hallittavasti kuin pokerissa.

Lähes jokainen arjen päätös merkitsee riskin ottamista. Jokaisen valinnan pohjustaminen riskianalyysilla johtaisi kuitenkin siihen, ettei saisi aikaiseksi mitään.

Se olisikin melkoinen riski.

Varoo eikä hurjastele

Suomalaiset ovat ennemmin varovaisia kuin hurjapäitä. Erittäin tai melko varovaiseksi riskinottajaksi itsensä arvioi kaksi viidestä suomalaisesta. Vain noin joka kymmenes arvioi olevansa rohkea tai uhkarohkea riskinottaja. Tiedot käyvät ilmi Mandatum Lifen elokuussa teettämästä tutkimuksesta.

Eniten ajatellaan omaan terveyteen liittyviä riskejä. Ne mainitsee useampi kuin joka neljäs vastaaja. Lähes yhtä moni nostaa esiin läheisiin liittyvät riskit, ja perheen toimeentuloon liittyvät riskit mainitsee miltei joka kuudes.

Suomalaisten riskinoton leikkikentät taas ovat liikenne ja oma kroppa. Lähes 30 prosenttia vastaajista kertoo ajavansa ylinopeutta, kävelevänsä päin punaisia tai ottavansa muita riskejä liikenteessä. Useampi kuin joka neljäs kertoo puolestaan elävänsä epäterveellisesti tai laiminlyövänsä liikuntaa.

Toisesta ääripäästä löytyvät ne suomalaiset, jotka kertovat harrastavansa riskialtista liikuntaa. Heitä oli vastaajista joka viides.

Joka kuudes kertoo ottavansa riskiä tupakoimalla säännöllisesti, joka kahdeksas sijoittamalla. Joka kymmenes mainitsee olevansa alivakuutettu – harvempi kuin lotolla riskiä elämäänsä hakeva.

Tutkimuksen vastauksista muodostuu kuva riskejä karttavasta kansakunnasta. Siellä täällä näkyy uhkia, joilta pitäisi luikkia pakoon. Missä piilee rohkean ja hallitun riskinoton tuoma menestys? Se, joka on kasvattanut Koneesta yhden maailman johtavista hissiyhtiöistä ja levittänyt Angry Birdsin joka maailmankolkkaan?

Edustavuusharhan vallassa

Selitys voi löytyä psykologiasta. Tiedetään, että ihmisillä on taipumus havaita, oppia ja muistaa kielteiset, etenkin vaaralliselta tuntuvat asiat huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin kuin neutraalit tai mukavat asiat.

”Siksi käytämme paljon aikaa ja resursseja potentiaalisten riskien skannaamiseen ja pohtimiseen. Vaaralliset asiat varastavat huomiomme”, kertoo psykologian tutkija Sointu Leikas.

Sadan euron menettäminen saa aikaan suuremman mielipahan kuin mitä satasen saamisesta aiheutuu mielihyvää. Ihmiset eivät tee valintojaan matemaattisesti vaan pyrkivät välttämään negatiivista lopputulosta.

Taustalla on useita psykologisia prosesseja, jotka vääristävät riskiarvioita. Kynä kädessä ja taulukkolaskentaohjelman avulla toimisimme ehkä toisin kuin spontaanisti.

”On tyypillistä painottaa seurauksia, ei todennäköisyyksiä. Jos jollain asialla on katastrofaaliset seuraukset, sitä pelätään, vaikka todennäköisyys sen toteutumiseen olisi pieni. Tällaisten tapahtumien todennäköisyyksiä myös yliarvioidaan”, Sointu Leikas sanoo.

Samoin julkisuudessa paljon esillä olevia riskejä pidetään todennäköisempinä kuin riskejä, joista ei puhuta. Tutkijat kutsuvat ilmiötä edustavuusharhaksi.

”Ihmisten tekemät arviot asioista kasautuvat tyypillisesti yhteen: jos esimerkiksi geenimuunneltua ruokaa pidetään pahana jollain ulottuvuudella, esimerkiksi luonnottomuuden vuoksi, sitä pidetään herkästi myös vaarallisena ja sen riskejä todennäköisinä”, Leikas kertoo.

Lotto on eri asia

Usein sanotaan, että suomalaiset eivät uskalla tehdä maaleja. Väitetään, että pelkäämme epäonnistumista ja tyydymme siksi vähään.

Mutta toisaalta: Suomalaiset ovat uhkapelikansaa. Törsäämme lottoon ja peliautomaatteihin, hamuamme pörssistä arpalappuja.

Suomalaisten riskisuhteesta esitetään väitteitä, joita tilasto jos toinenkin tuntuu tukevan. Yritysten määrä suhteessa asukaslukuun saattaisi kieliä varovaisuudesta – tai sitten yhteiskunnan järjestäytymisestä ja laajasta sosiaaliturvasta.

WinCapita ja lottotappioiden määrä voivat kertoa haihattelevasta riskinottamisesta. Tai siitä, että valtion pelimonopolilla on vahva asema. Huijausten epärealistisiin lupauksiin sorrutaan muuallakin, mutta niistä ei uutisoida meillä.

Käyttäytymistutkimukset tapaavat tarkastella toteuttamismaan populaatiota. Yleensä tutkijoiden kiinnostuksen kohteena on universaaliksi mielletty käyttäytymispiirre, ei kansakuntien vertailu.

Mitä suomalaisten riskisuhteesta tiedetään suhteessa muiden maiden kansalaisiin?

Tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen Etlasta löytää viime vuonna julkaistun, uraauurtavan tutkimuksen The nature and predictive power of preferences: Global evidence. Sen tekijöitä kiinnostivat nimenomaan kansalliset erot, joiden selvittämiseksi he keräsivät tietoa 76 eri kansallisuutta edustavien 80 000 henkilön arvostuksista.

Kansallisuuksien väliltä löytyi eroja, mutta yksilöiden väliset erot olivat suuria. Vaikka jonkin maan asukkaat karttavat riskiä keskimäärin enemmän kuin toisen, jälkimmäisestä löytyy kosolti henkilöitä, jotka ovat varovaisempia kuin riskiä karttavan maan hurjapäiset kansalaiset.

Kansallisuuserojen lisäksi tutkijat löysivät yleismaailmallisia yhtymäkohtia. Kärsivälliset ihmiset luultavammin säästävät, ja heillä on parempi koulutus. Riskiä sietävät ihmiset taas ovat muita useammin yksityisyrittäjiä ja tupakoivat.

Kun suomalaisia verrataan muihin läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan kansakuntiin, tutkijat huomasivat, että vain portugalilaiset ottavat meitä vähemmän riskiä. Tässä vertailujoukossa suomalaisten maine riskinkarttajina tuntuu siis pitävän paikkansa.

”Suomalaiset ovat maailman kärsivällisimpiä kansoja yhdessä ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa. Se osuu hyvin yksiin meidän korkean koulutustasomme ja rationaalisuutemme kanssa. Riskinotossa olemme sen sijaan saaneet selvästi itäistä perintöä ja erotumme ruotsalaisista arkajalkojen suuntaan”, Tarmo Valkonen analysoi.

”Mielenkiintoista on, että naapurimaiden erot ovat niin isoja. Kirjoittajat yhdistävät ne kaukaa menneisyydestä tuleviin kulttuurisiin vaikutteisiin”, hän lisää.

Riski, elämän suola

”Riski on elämän suola!” huudahtaa filosofi Timo Airaksinen.

”Usein sanotaan: no gain without pain, mutta pitää sanoa: no gain without risks. Kaiken menestyksen taustalla on riskinottoa. Jos ei ota riskiä, ei saavuta mitään.”

Riskistä pitävä filosofi liittää suomalaisten yleisen taipumuksen karttaa riskiä hyvinvointivaltioon, joka on merkittävä riskientasausjärjestelmä.

”Suomalaiset ovat valmiita uhraamaan paljon riskien pienentämisen puolesta. Pelkäämme eniten sitä, että menetämme hyvinvointivaltion”, Airaksinen sanoo.

”Poliisi on suomalaisten eniten arvostama instituutio, sillä poliisin koetaan takaavan turvallisuutta.”

Onko meissä suomalaisissa riskienkarttaminen niin syvällä, että olemme luoneet tällaisen järjestelmän? Vai onko meistä tullut riskinkarttajia, koska meillä on hyvinvointivaltio?

”Hyvinvointivaltio on ruotsalaista tuontitavaraa. Suomalaiset ovat tottuneet elämään tällä tavalla”, Airaksinen kuittaa.

Riskinäkemyksiämme pyritään ohjaamaan, koska ne vaikuttavat rahankäyttöömme.

”Autokauppiaat haluavat vähätellä tieliikenteen riskejä. Suomessa alkoholiin liittyviä riskejä paisutellaan, kun taas niitä vähätellään Keski-Euroopassa, jossa on merkittävää alkoholiteollisuutta. Viime aikoina myös ruoka-aineisiin liittyviä riskejä on alettu Suomessa paisutella”, Timo Airaksinen erittelee.

Ulkopuoliset eivät myöskään suhtaudu toisten ottamiin riskeihin neutraalisti. Hyveistä seuraavia riskejä pidetään hyväksyttyinä, paheista seuraavia riskejä tuomittavina.

”Yksi ryyppää rajusti, toinen kiipeilee Mount Everestillä. Kumpaankin liittyy riski, mutta ensimmäistä paheksutaan ja jälkimmäistä ihaillaan. Kyse ei ole riskistä itsessään vaan riskinoton taustamotiivista.”

Filosofi muistuttaa, että riski kiehtoo. Siihen perustuu esimerkiksi benji-hypyn viettelevä vaaran viehätys.

”Järki sanoo, että mitään ei tapahdu, kroppa sanoo, että kohta kuolee.”

Sydän hakkaa ja hiki nousee

Siis mitä tapahtuu ja miltä tuntuu? Siihen osaa vastata Sointu Leikas.

”Puhtaan vaaran havaitseminen aiheuttaa pelkotilan ja tarpeen paeta. Tämä näkyy ja tuntuu fysiologisella tasolla autonomisen hermoston aktivoitumisena – sydän hakkaa, ihminen hikoilee – ja psykologisella tasolla pelkona.”

Usein riskin havaitsemisessa ei kuitenkaan ole kyse puhtaasta uhasta vaan epävarmuudesta: pitäisikö riski ottaa vai ei?

”Se herättää pelon sijasta ahdistusta ja stressiä ja tarpeen ratkaista tilanne. Epävarmuus ja päättämättömyys ovat epämiellyttävä, ratkaisua vaativa tila, joka pitää valppaana”, Leikas jatkaa.

Riskinotto onkin epävarmuuden sietämistä.

Vaikka kansakuntia keskenään vertailevia riskitutkimuksia on niukasti, sukupuolen ja iän vaikutusta riskiin on tutkittu paljon. Se tiedetään, että nuoret ottavat enemmän riskejä kuin vanhemmat ja toisaalta miehet enemmän kuin naiset.

Samat ilmiöt tulivat esiin myös Mandatum Lifen tutkimuksessa, jossa alle 25-vuotiaat pitävät itseään selvästi keskimääräistä useammin rohkeina riskinottajina. Naisten ja miesten ero on niin ikään selvä. Miehistä 16 prosenttia pitää itseään rohkeana tai uhkarohkeana, naisista vain 8 prosenttia.

Sukupuolten välisiä eroja on selitetty hormonaalisilla, muilla biologisilla ja kulttuurisilla syillä, mutta yleisesti hyväksyttyä selitystä tutkijat eivät ole vielä keksineet.

”Teini-ikäiset saattavat hypätä kalliolta tai varastavat kaupasta. Tällainen käytös vähenee selvästi iän myötä. Taloudellinen riskinotto kasvaa teini-iästä aikuisuuteen, mutta alkaa vähentyä keski-iästä vanhuuteen mentäessä. Sosiaalinen riskinotto – esimerkiksi se, luottaako tuntemattomaan – ei puolestaan vähene iän myötä”, Leikas kertoo.
 

Ota, havainnoi ja seuraa

Lokakuussa 2015 Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund ajoi kohti Vierumäkeä. Siellä järjestettäisiin yhtiön myyntikokous, johon oli saapunut reimalaisia kaikkialta maailmasta.

Björklundilla oli kerrottavanaan heille toista vuotta valmisteltu hanke, ReimaGO. Kun ReimaGO-vaatteen taskuun sujauttaa aktiivisuussensorin, lapsen liikkumisesta tulee pelillistä ja vanhemmat voivat seurata lapsen liikkumista.

Myyntikokous oli määritelty hankkeen point of no returniksi. Kun myyjät rientäisivät kertomaan uudesta innovaatiosta ja mallistosta asiakkaille, sitä ei voisi enää vetää takaisin.

Björklundin katse viisti pellonlaitoja. Mihin tässä oltiin ryhtymässä?

Hän soitti tutulle sparraajalleen, Reiman johtoryhmän jäsenelle Juha Alitalolle.

”Kohta on tarkoitus olla live. Oletko edelleen sitä mieltä, että tämä on hyvä juttu?”

Björklund tiesi, mitä Alitalo vastaisi, mutta sen kuuleminen helpotti.

Myyntikokouksessa hän esitteli GO:n reimalaisille. Uusi mallisto, anturi ja sovellus ovat vyöryneet kauppoihin tänä syksynä.

ReimaGO:n lanseeraus tiivistää Björklundin suhtautumisen riskiin. Hän on valmis ottamaan riskiä ja liikkumaan uusille alueille, koska yrityksen kasvu ja kehittyminen vaatii riskien ottamista. Samalla hän haluaa kontrolloida ja hallita riskiä jopa neuroottisen tarkasti.

Kauppatieteellisen koulutuksen saanut ja uransa aluksi silloisen Meritan pääanalyytikkona toiminut Björklund lähestyy riskiä matemaattisesti: se on epävarmuutta lopputuloksesta.

”En halua yllätyksiä. Jos kasvu on liian suurta, se on merkki siitä, että riskiä on luultavasti otettu liiaksi. Yllätyksiä tulee välttää”, hän sanoo.

”Terveellisen kasvun tekeminen ei ole yllättäviä loikkia vaan kontrolloitua”, hän huomauttaa.

ReimaGO-harkinta yhdistää Björklundin neljä riskinoton kulmakiveä: ota riskiä ”nouseviin kursseihin”, muista pahin mahdollinen skenaario, havainnoi ja seuraa.

Riskinotolla nouseviin kursseihin Björklund tarkoittaa sitä, että riskinottoa edellyttävien hankkeiden tulee hyötyä yhteiskunnassa vallitsevasta trendistä ja toisaalta olla yhtiön dna:n mukaisia. ReimaGO:n kanssa nämä kriteerit täyttyivät.

Projektia mietittäessä laskettiin tarkkaan, mitä tapahtuisi, jos kaikki menisi pieleen. Sekään ei saisi ”viedä raejuustoa aamupalapöydästä”.

Et yrittänyt tarpeeksi

Uusi hanke saattaa synnyttää arvostelukyvyn alleen peittävän joukkohurmoksen, jossa johtoryhmän jäsenet vuoron perään todistavat uskoaan. Silloin on kaivettava esiin kriittiset äänet.

”Kaikilla meillä on ajattelussamme vinoutumia. Asiat pitää käsitellä päätöstä tehtäessä mahdollisimman objektiivisesti”, Björklund linjaa.

Se edellyttää tiedon hankkimista päätöksenteon tueksi ja tiedosta seuraavien johtopäätösten tekemistä.

”Kaikesta ei kuitenkaan voi olla tietoa, ja silloin täytyy uskaltaa luottaa intuitioon.”

Objektiivisuuteen ja rationaalisuuteen pyrkiminen on yritysjohtajalle keino lähestyä riskiä. Numeeristen arvioiden kautta pohdinnan tueksi saadaan matemaattisia välineitä, jotka valehtelevat vähemmän kuin merkitykseltään epämääräiset sanat.

Vaikka Björklundin suhtautuminen kuulostaa tiukalta, hän on ilman muuta sitä mieltä, että riskiä pitää ottaa. Hän kertoo ensimmäisistä lumilautailutunneistaan. Parilla ensimmäisellä kerralla aloittelevalautailija kaatuili kaiken aikaa. Kolmannella tunnilla hän ei kaatunut kertaakaan. Jopas meni hyvin!

Lautailuopettaja oli eri mieltä. ”Et kaatunut kertaakaan. Et yrittänyt tarpeeksi.”

Ota tappiot nopeasti

Hanke ei lopu päätöksen tekemiseen. Seuranta alkoi heti sen jälkeen, kun Elina Björklund oli kertonut ReimaGO:sta yhtiön myyjille.

”Hankkeesta ei saa tulla ajopuu.”

Tavoitteet määritellään numeerisesti ja lyödään kalenteriin. Seurantatolppien asettaminen strukturoi hanketta, vähentää ajautumista epäonnistumisiin ja rajaa tappioita.

Björklundille riskinotto rakentuu riskien epäsuotuisien tulemien hallitsemiselle.

Sijoittaja sanoisi: ota tappiot nopeasti, anna voittojen juosta. Elina Björklund sanoo: fail fast!

Palataan Casino Royalen pokeripöytään.

Le Chiffren kättä parempia olisivat vain kolmen ässän ja kahden kahdeksikon täyskäsi, neloset ja värisuora. Pöydässä olevien korttien perusteella nelosia ei voi olla kellään. Vain yksi värisuora on mahdollinen.

Todennäköisyys sille, että Bondilla tai jommallakummalla kahdesta muusta pelaajasta olisi juuri voittavat kortit, on vain reilu prosentti. Le Chiffrellä on hyvät perusteet lyödä kaikki peliin.

Hänen virheensä on se, ettei hän muista Elina Björklundin listan toista kohtaa: entä jos kaikki menee pieleen?

Eikä hän ole ottanut huomioon sitä, että hän on Bond-elokuvan pahis.

Le Chiffre saattaa myös olla nautintojen narkomaani.

”Uhkapelurin nautinto ei aiheudu pelkästään voiton mahdollisuudesta vaan myös menettämisen pelosta”, filosofi Timo Airaksinen muistuttaa.