Samalla sivulla

Jos aivojen huoltaminen kiinnostaa, lue kirja. Se rauhoittaa, parantaa päättelykykyä, edistää kriittistä ajattelua ja kehittää muistia. Jos haluat rikastaa omia oivalluksiasi, liity lukupiiriin.

Pöytä on sekaisin. Sen täyttävät Chianti-lasilliset, teemukit, tapaskulhot ja kirjat, joiden nimi on Ihan kakaroita. Teoksen on kirjoittanut Patti Smith, ja vieraat ovat tuoneet siitä useita erilaisia versioita.

Yksi on lukenut kirjan kovakantisena, toinen pokkarina, yksi suomennettuna, toinen alkukielellä englanniksi. Kirjava on myös pöydän ympärille asettunut joukko. Yksi on rientänyt Pariisin-koneelta, toinen korvakipuisen lapsen luota. Yksi kuplii uuden työpaikan iloa, toista kuristaa sitkeä stressi.

Mutta sitten päästään asiaan. Kuukauden kirjan käsittely alkaa ja arki pysähtyy. Keskustelu rönsyilee. Tee haalenee kupeissa. Eikö Smithin kuvaus valokuvaaja Robert Mapplethorpesta ollutkin sievistelevä ja suorastaan yksiulotteinen? Oliko 70-luvun hotelli Chelsea hurmaava ja dekadentti vai kaoottinen ja kliseinen paikka?

Kaksi tuntia on vähän, kun lukupiiriläiset haukkuvat, kiittävät, väittävät, nauravat ja yllättyvät. ”Totta, voihan sen noinkin nähdä.” Tämä ajatus sanotaan monta kertaa jokseenkin jokaisessa suomalaisessa lukupiirissä. Oivallukseen kiteytyy harrastuksen taika. Tutkimukset osoittavat, että lukeminen kehittää ihmisen ajattelua – ennen kaikkea eläytymisen taitoa ja empatiaa – mutta kokemuksen yhteisöllisyys saattelee oppimisen uudelle tasolle. Samaa teosta pääsee tarkastelemaan lukupiirissä useiden erilaisten suodattimien läpi. Linssien takana on aina ainutlaatuinen ihminen ja hänen ajatuksensa.

Historiantutkija tarkastelee romaania väistämättä yhdestä kulmasta, erokriisissä piehtaroiva toisesta, viestinnän vaikuttaja kolmannesta. Jokainen vinkkeli tuo kirjaan uuden tason. Lopputuloksena on tavattoman moniulotteinen, usein oman lähtönäkemyksen mullistanut ja yhdessä rikastettu nippu erilaisia käsityksiä.

”Eihän kaikkien tarvitse pitää samoista asioista”, sanoo Kirsi Piha. ”Lukupiireissä kiinnostavaa onkin se, miksi joku näkee tietyn kirjan jollain tavalla, toinen toisella. Toinen on saattanut vaikkapa lukea kirjan sopivampana ajankohtana kuin toinen.”

Kirsi Piha on Viestintätoimisto Ellun Kanojen perustaja, entinen poliitikko ja yksi maan tunnetuimmista lukupiiriharrastajista. Piha ei vaikuta tällä hetkellä aktiivisesti lukupiireissä, mutta hän ehti vetää peräti viiden vuoden ajan lukupiiriä, joka oli ja on luultavasti edelleen Suomen suurin. Kyse oli Helsingin Sanomien nettisivuilla julkaistusta Lukupiiri-blogista.

Sekakäyttäjä

Piha muistelee aktiivista nettilukupiiriä lämmöllä. Suuri lukupiiri aktivoi ajatuksia ja todisti, että kirjasta kuin kirjasta voidaan käydä kuohuvaa keskustelua. Piha ei ollut moksiskaan, että joku saattoi pitää hänen suosikkiromaaniaan kammottavana tekeleenä. Keskustelun värikkyys ilahdutti.

Kirjallisuudella on vahva paikka Kirsi Pihan elämässä. Hän kutsuu itseään ”kirjojen sekakäyttäjäksi”, joka ahmii niin faktaa, fiktiota, bisneskirjoja kuin self help -kirjallisuuttakin. Faktan ja fiktion tasapaino on hänelle hyvin tärkeä. Molemmilla on oma tehtävänsä. Laaturomaani herättelee lempeästi arvioimaan arvojaan ja astumaan toisen nahkoihin.

”Fiktio opettaa ihmistä elämään ihmisiksi”, hän tiivistää. ”Se ei osoittele, neuvo tai puhu ylhäältä alaspäin. Se pakottaa käsittämään asioita toisen ihmisen elämän kautta ja toimii sytykkeenä omalle mielikuvitukselle.”

Ei sillä, etteikö myös fakta kutkuttaisi Pihan mielikuvitusta. Joskus on pakko laskea liian stimuloiva teos hetkeksi jäähylle – oman mielenterveyden nimissä.

”Parhaat bisneskirjat ovat niin innostavia, että voin lukea niitä vain pienissä erissä: mahdollisuudet alkavat pyöriä päässä!”

Tiiliskivi vai nettifliksi?

Suomalaisten lukeminen on murroksessa, kun digitaalinen viestintä muokkaa ihmisten vapaa-ajan tottumuksia. Tiedämme hyvin, mitä tapahtuu iltakymmenen aikoihin. Kuinka helposti kahvakuulan painoisen klassikon voikaan korvata ajelehtimalla iltapäivälehden verkkosivuille tai nauttimalla jakson uusinta hittisarjaa?

Sosiaalinen ulottuvuus motivoi ruuhkavuosien kohinassa kiitävää ihmistä kirjan pariin siinä missä säännölliset tennistreffit tai etukäteen sovittu juoksulenkki ystävän kanssa. Siksi ei olekaan suuri ihme, että lukupiirit ovat säilyttäneet suosionsa myös uuden vuosituhannen puolella.

Oman ryhmän perustaminen ja räätälöiminen on vaivatonta. Piirit ovat osallistujiensa näköisiä ja riemastuttavan monimuotoisia: Jotkut kokoontuvat koruttomassa kuppilassa ja keskittyvät vain olennaiseen, toiset ottavat kirjasta kaiken irti ja valmistavat kokoontumisen yhteyteen aiheeseen sopivan illallisen, tai jopa pukeutuvat teeman mukaan. Pikalukijat kokoontuvat kahdesti kuussa, verkkaiset (ja kiireiset) parin kuukauden välein.

Kirsi Piha lukee rinnakkain useita kirjoja. Tällä hetkellä kesken ovat Richard ja Daniel Susskindin ammattien ja työelämän murrosta perkaava The Future of the Professions, Danell Jonesin leikittelevä The Virginia Woolf ’s Writer’s Workshop ja Philip Rothin Nöyryytys. Sitä Piha ei tosin lue itse – sitä luetaan hänelle iltaisin sängyssä.

Seuraava teoskin on aina jonossa: tällä hetkellä odottamassa on Jonathan Franzenin Purity.

Tuuletuksen aika

Piha puhuu lukemastaan vuolaasti ja kenen tahansa kanssa, erityisesti niille luotetuille ihmisille, jotka suhtautuvat harrastukseen yhtä hartaasti. Yksi heistä on tuottaja Marko Kulmala.

Kulmala jätti samaisen Franzenin teoksen armotta kesken neljänkymmenen sivun jälkeen, koska imua ei ollut tarpeeksi. Tämä kuuluu Kulmalan uusiin uljaisiin periaatteisiin.

”Olen tullut iän myötä rohkeaksi lukijaksi”, hän kertoo. ”Yleinen mielipide ja suvaitsematon sönkötys eivät kiinnosta enää pätkääkään. Mutta jos 50 Shades of Greytä on myyty sata miljoonaa kappaletta, siihen on syytä tutustua. Toisaalta, seulani on tiivistynyt, enkä haaskaa enää aikaa huonoihin kirjoihin.”

Tiukka seula on vähentänyt Kulmalan lukemien kirjojen määrää. Ennen meni sata teosta vuodessa, nyt enää puolet siitä. Kirsi Piha taas lukee kaksi tai kolme kirjaa viikossa riippuen siitä, kuinka tyhjältä viikonlopun kalenteri näyttää.

Kulmalan mielestä hyvä kirja on hyvä kirja – genrestä viis. Pihalle tärkeintä on kirjallisuuden ”tuulettava vaikutus”. Hän haluaa tuulettaa niin uskomuksiaan kuin ennakkoluulojaankin. Lukeminen on vaivihkaista ja katkeamatonta dialogia kirjailijan kanssa. Omat näkökulmat muovaantuvat. Kun kirja loppuu, ihminen ei ole enää ihan sama kuin aloittaessaan.

Kulmala on samaa mieltä. Kuka minä olen? Millainen maailma on? Ennen kaikkea näihin kysymyksiin lukukokemus vastaa.

”Jokainen kirja tuo kuviin uuden täplän ja kirkastaa niitä yhdellä pikselillä. Lukeminen vie retkille toisiin maailmoihin, mutta niistä maailmoista käsin voi tutkia niin itseään kuin ympäristöäänkin.”

Miksi emme keskity

Lukeva ihminen on osoittautunut kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi myös aivotutkijoille. Myönteisten vaikutusten lista on pitkä. Lukeminen muun muassa lievittää stressiä ja laskee verenpainetta sekä kehittää sanavarastoa, kirjoitustaitoa ja keskittymiskykyä. Se terästää kriittistä ajattelua ja päättelykykyä ja petraa muistia. Arvostetussa brittilehdessä The Guardianissa julkaistun artikkelin mukaan lukemisen ja älykkyyden välistä suhdetta voidaan kuvata ”lähes symbioottiseksi”. Neurotieteen tutkijat ovat havainneet, että lukeminen aktivoi niitä aivoalueita, jotka vaikuttavat esimerkiksi muistisairauksien syntymiseen ja etenemiseen.

Kirjojen ja digitaalisen lukemisen välillä ei ole havaittu suurtakaan eroa. Matkapuhelinten ja tablettien sinisen valon väitetään häiritsevän unen laatua, mutta ajattelun kannalta ratkaisevinta on keskittyminen.

Digiähkyn ja nopean pintatiedon marinoimat aivomme näkevät kuitenkin helposti perinteisen lukemisen tuskallisen verkkaisena ajanvietteenä. Se ei tarjoa pikavoittoja. Kirsi Pihakin on huomannut, miten vaikealta kirjaan tarttuminen voi tuntua.

”Uskon sen liittyvän siihen, että lukeminen vaatii rauhallisen mielen. Älypuhelinten ja muiden häiriötekijöiden maailmassa meistä on tullut äärimmäisen kärsimättömiä. Luemme kyllä paljon ja kaikenlaista, mutta emme keskity. Juuri sitä maailma tarvitsisi nyt!”

Pihan mielestä seesteistä mielentilaa ei kannata jäädä odottelemaan. Pirstaleinen arki ei välttämättä pysty tarjoamaan sellaista hetkeä. Siksi hän kannustaa tarttumaan kirjaan juuri nyt, milloin tahansa – ”lukemaan vaan, mieli kyllä rauhoittuu perässä”.

Piha kantaa itse kirjaa mukanansa kaikkialle. Silloin kun jotakin pitää odottaa, ei tarvitsekaan välttämättä sukeltaa Facebook-päivitysten päättymättömään virtaan. Lukea voi myös vain hetken kerrallaan.

Unelmana 250 kirjaa

Lukemisesta ei siis tarvitse tehdä numeroa. Itsensä voi huijata sen pariin vähä vähältä, sivu sivulta. Vähäinenkin lukeminen rauhoittaa. Arki etääntyy hetkessä.

Marko Kulmala kannustaa laiskaa lukijaa tarttumaan juuri siihen kirjaan, joka häntä houkuttelee – olkoon opus kuinka ohut tai viihteellinen tahansa. Lukeminen nimittäin aina lisää lukemista. Vaikka fyysisen kirjan tuntuma on Kulmalalle itselleen tärkeä, hän lukee sujuvasti myös älylaitteilta.

”Jos nettilataaminen madaltaa kynnystä lukuharrastuksen aloittamiseen, anna mennä.”

Lukupiiri tarjoaa lukijalle vapautuksen valinnan vaikeudesta. On kiehtovaa tarttua jonkun muun valitsemaan teokseen. Eteen tulee usein sellainen tapaus, johon ei itse olisi koskaan tullut tutustuneeksi.

Fiktio ei osoittele eikä neuvo.

Mielikuvamatkojen monipuolisuus voi huimata. Lukupiiri voi viedä kuusamolaisista kinoksista itäsaksalaiseen orpokotiin. Huomaat perehtyväsi eläinten täyttämisen tekniikkaan ja toisen maailmansodan sotilaspsykiatriaan. Lukeminen kasvattaa väistämättä yleissivistystä, vaikka sitä pitäisi pelkkänä ajanvietteenä tai jopa viihteenä.

Maailmojen rajat katoavat lukiessa. Seurauksena on usein kyltymätön suhde kirjallisuuteen, kuten Kirsi Pihan haave todistaa:  ”Unelmani on pitää välivuosi, jolloin ainoastaan luen ja kirjoitan lukemastani.”

”Jossain vaiheessa visioin lukevani kirjan vuorokaudessa, mutta se saattaisi lipsahtaa paniikinomaisen suorittamisen puolelle. Jos nyt vaikka 250 kirjaa lukisi.”

Maksimoi lukemisen hyödyt

Fiktio ravitsee ihmisen mieltä paremmin kuin fakta. Täsmennettäköön vielä, että korkeakirjallisuuden lukemisen edut päihittävät viihdekirjallisuuden lukemisen hyödyt.

Kevyempi kirjallisuus nojaa yleensä tavanomaisiin juonikuvioihin ja stereotyyppisiin henkilöhahmoihin siinä, missä korkeakirjallisuus pakottaa lukijan aivot askartelemaan. Arvaamattomuusaktivoi aivoja pitkäkestoisesti. Amerikkalaisen Emoryn yliopiston tutkimus osoitti, että tämä vaikutus voidaan jäljittää mittauksilla vielä päiviä myöhemmin.

Finlandia-voittajan vuosittainen tahkoaminen on siis lahja aivoillesi – huolto, joka voi osoittautua haasteellisuudestaan huolimatta viihdyttäväksi kokemukseksi. Poikkeuksiakin löytyy. Rohkea ja kunnianhimoinen faktateos hipoo kutkuttavuudellaan parhaimmillaan fiktion tasoa.