Mitäs me omistajat

Suomalaiset omistavat enemmän kuin koskaan ja suomalaisia omistajia on enemmän kuin koskaan. Omistamisen todellisuus on moniulotteisempi ja merkitys paljon suurempi kuin yleisesti uskotaan.
Kuvat: Veikko Kähkönen

Suomalaiset omistavat enemmän kuin koskaan ja suomalaisia omistajia on enemmän kuin koskaan. Omistamisen todellisuus on moniulotteisempi ja merkitys paljon suurempi kuin yleisesti uskotaan.

Se on kertynyt vuosien varrella ja melkeinpä huomaamatta. Suomalaisilla on jokseenkin kaikkea enemmän kuin koskaan: asunto-osakkeita, autoja, yrityksiä, kesämökkejä, rahasto-osuuksia, metsää, pörssiosakkeita, tekijänoikeuksia, osuuskaupan jäsenosuuksia ja niin edelleen.

Tilastokeskuksen varallisuustaulukot osoittavat, että kansakunnan rahoitusvarat ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa 55 prosenttia, talouskriisistä ja heikosta talouskasvusta huolimatta. Suomalaisten omaisuus on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

Omistamiseen liittyy suuria tunteita: paineita, iloa, tyydytyksen hetkiä, kirveleviä pettymyksiä ja kateutta. Omistamisen ja aineellisen hyvinvoinnin välillä vallitsee hyvin suora suhde. Omistajuuden tavoitteista, merkityksestä ja vaikutuksesta puhutaan kuitenkin hyvin vähän.

Omistajien on vaikea sanoa tätä itse:

He ovat ihmisiä eivätkä kasvottomia organisaatioita. He ovat säästäjiä, pienyrittäjiä, perinteikkäiden sukuyhtiöiden omistajia ja suurten yritysten johtajia, jotka tekevät yrityksiin, työhön ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä. Kaikki tekevät parhaansa, jotta päätökset olisivat järkeviä. Joskus ne ovat lyhytnäköisiä, joskus taas hyvinkin viisaita ja vastuullisia.

Omistajat ovat kansantalouden tärkeimpiä toimijoita. Monet heistä ovat suomalaisia, mutta eivät kaikki.

Jos suomalaisten omistajien joukko pienenee Suomessa, ulkomaisten määrä kasvaa. Jos Suomi ei houkuttele suomalaisia eikä ulkomaisia omistajia, työpaikkojen määrä vähenee nopeasti.

Jos siis Suomen menestys kiinnostaa, kannattaisi kiinnostua myös omistamisesta. Monet tulevaisuutta ja varallisuutta työkseen analysoivat tutkijat sanovat, että siihen liittyvä ymmärrys saattaa olla nyt tärkeämpää kuin koskaan.

”Ihmiskunta on oppinut tekemään asioita vähemmillä resursseilla ja helpommin, ja nyt edessä ovat oppimisen vuodet”, tulevaisuudentutkija Ilkka Halava sanoo. ”Kannattaako meidän vain katsoa, kun hedelmät siirtyvät muualle, vai pohtia, millaiseen omaisuuteen panostamme?”

Kulutukseen, kulttuuriin, pääomaksi

Ihmisten suhtautuminen omaisuuteen vaihtelee. Joillekin se on keino siirtää nykyiset tulot tulevaksi kulutukseksi – itselle tai jälkipolville. Toiset käyttävät sitä arvokkaaksi katsomaansa elämäntavan tai kulttuurin ylläpitoon. Kolmansille omaisuus on pääomaa, jonka avulla rakennetaan yhteiskuntaa ja kehitetään innovaatioita, jotka parantavat kaikkien elämänlaatua.

Monille se on kaikkea tätä. Yhteiskunnan tulevaisuuden ja poliittisen päätöksenteon kannalta on olennaista, millaista omaisuutta kansalaiset keräävät, miten he siihen suhtautuvat ja miten sitä käyttävät.

Suomalainen uskoo vahvasti suomalaiseen järjestelmään, ei niinkään omistamiseen.

Megatrendit vaikuttavat omistamisen edellytyksiin.

Tekoäly, työn robotisoituminen, digitalisaatio ja jakamistalous pyyhkäisevät väistämättä osan työpaikoista pois. Iso osa tulevaisuuden tuotoista syntyy uudella logiikalla.

Toiseksi globaalin omistamisen painopiste siirtyy. Aasialaiset tekivät ensin työtä halvemmalla, sitten säästivät ja sijoittivat kerryttämänsä varat paikallisiin tuotannon tekijöihin. Investoinnit lisäsivät tuottavuutta ja palkat nousivat nopeasti. Osittain siksi varallisuus kasvaa nopeinta vauhtia juuri Aasiassa.

Kolmas suuri muutos on varallisuuden periytyminen. Nuori sukupolvi saa suurempia perintöjä kuin vanhempansa, jotka saivat omilta vanhemmiltaan lähinnä ilmaisen koulutuksen. Koska nuorten elämä on ollut turvatumpaa, heillä on vanhempiaan parempi itsetunto.

Nuoret uskaltavat ottaa riskejä,  sanoo kulutustutkija, Jyväskylän yliopiston sosiologian professori  Terhi-Anna Wilska:

”Kasvatus on muuttunut eikä lapsia opeteta enää välttelemään taloudellisia riskejä.”

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Matti Keloharju uskoo, että uusi sukupolvi omistaa vanhempiaan monipuolisemmin eli hajauttaa omistuksiaan.

”Historiallisesti on omistettu kotimaisia osakkeita, ja nyt kun rahastotarjonta on kasvanut, epäsuorien sijoitusten kautta ulkomaille sijoittaminen lisääntyy jatkossakin”, Keloharju arvioi.

Kiinni parketissa ja seisoo tilillä

Nuorten rohkeus ei vielä näy tilastoissa. Keskivertosuomalaisen omistaminen on yhä turvallisuushakuista, eikä siinä voi nähdä juurikaan kunnianhimoa. Omaisuus on vahvasti kiinni asunnoissa tai lepäilee pankkitileillä. Näihin kahteen kohteeseen sijoitetut varat kasvavat, koska kansalaiset ohjaavat niihin valtaosan tuloistaan.

”Se on suomalainen perinne”, Keloharju sanoo. ”Omaisuuden kartuttamisen näkökulmasta ei tietenkään ole järkevää makuuttaa rahaa tilillä, koska siinä menetetään mahdollisuus saada riskillistä tuottoa.”

Terhi-Anna Wilskan mukaan suomalaiset ovat yleisesti ottaen mukavuudenhaluisia.

”Jos joku onnistuu näyttävästi omalla työllään yrittäjänä tai omistajana, helposti ajatellaan, että huonosti tuossa vielä käy”, hän sanoo.

Yksi syy riskien karttamiseen voi olla se, että suomalainen uskoo niin vahvasti juuri suomalaiseen järjestelmään. Yksilönvastuuta pidetään vain suuren järjestelmän vähäisenä rattaana.

”Luotetaan, että muut hoitavat”, Ilkka Halava sanoo. ”On paljon ihmisiä, jotka haluavat tulla mukaan bileisiin, mutta eivät halua järjestää niitä.”

Yksityistä sektoria, omistajia ja yrittäjiä, ei nähdä aina yksilöiden toimeliaisuuden tuloksena vaan jär-jestelmänä, jonka tarkoitus on tuottaa työpaikkoja muille. Yhteiskunnan rakenteet ruokkivat asenteita ja päinvastoin.

Johtamiseen erikoistunut konsultti Tapio Aaltonen sanoo, että suomalaiset oppilaitokset kasvattavat edelleen ihmisiä palkansaajayhteiskunnan tarpeisiin eikä yrittäjyyskulttuuriin, omistajuudesta puhumattakaan.

”Tulevaisuuden maailma on joka tapauksessa jollakin tavalla yrittäjäpainotteinen, ja omistajuus korostuu”, Tapio Aaltonen sanoo.

Terhi-Anna Wilskan mielestä Suomen liike-elämän rakenteet voivat lannistaa yrittämistä ja lisätä turvallisuushakuisuutta. Raskaaseen vientiteollisuuteen liittyvä arvostus saattaa vaikuttaa siihen, että omistaminen ja yrittäminen ovat kansalaisten silmissä massiivista toimintaa – ja siksi vierasta ja  liian  vaikeaa.

Tilanne on toinen esimerkiksi Tanskassa. Siellä suuri osa vientiyrityksistä on pienyrityksiä, jotka työllistävät alle 50 henkeä.”Tanskassa on ymmärretty, että digikauden yrityksellä ei ole kotimaata”, Ilkka Halava sanoo.

Tavaran arvostus muuttuu

Digitalisaatio muuttaa suhtautumistamme myös fyysiseen omistamiseen. Monet tavaroihin aiemmin liitetyt statusarvot laimenevat. Aineettomaan digitaaliseen pääomaan sijoitetaan aiempaa suurempi osa omaisuudesta, ja myös palvelut kasvattavat suosiotaan.

On paljon ihmisiä, jotka haluavat tulla mukaan bileisiin, mutta eivät halua järjestää niitä.

Digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuden uudentyyppiselle yrittämiselle ja omistamiselle. Aloittamisen kynnys laskee ja pääoman tarve pienenee, kun koodi korvaa tehtaita. Vapaa-ajan määrä kasvaa tulevaisuudessa – näin ennustetaan – kun tuotannollinen työ tehostuu. Omistajuuteen jää enemmän aikaa.

”Vapaa-aikaan liittyvä omistajuus ja yrittäjyys lisääntyvät”, pohtii Tapio Aaltonen. ”Syntyy aivan uudenlainen yhteiskunta, jossa kysymys siitä, mitä omistetaan ja miksi, on olennainen.”

Ilkka Halava nostaa henkilöauton esimerkiksi uudenlaisesta omistamisesta.

Auton keskimääräinen käyttöaste on yhdeksän prosenttia. Lopun ajasta se seisoo käyttämättömänä. Halavan mielestä auto on konventio eli sovinnainen asia, jota ei ole haastettu omistuskohteena. Maapallon saastuminen ja Kiinan keskiluokan kasvu johtavat kuitenkin siihen, että tämän konvention pitää muuttua.

”Tulevaisuuden kaupungissa olisi siis jäljellä vain yksi kymmenestä nykyisestä autosta. Tässä ajassa olisi kiire jo miettiä, kuka nuo autot omistaa – mikä on yksityistä, mikä julkista?”

Keskustelu liikennevälineiden omistuksesta on alkanut osin kyytipalvelu Uberin ansiosta.

”Mutta meillä Suomessa keskustellaan, kuka tuhoaa perinteisen bisneksen sen sijaan, että alettaisiin tehdä itse jotain. Onko todella niin, että tärkeintä on vain suojella nykyisiä työn muotoja?” Halava kysyy.

Omasta edusta yhteiseen hyvään

Robotisaation ja jakamistalouden rinnalla yksi omistamiseen vaikuttava tekijä on ikäpyramidi. Ilkka Halavan mielestä suomalaisten pitäisi miettiä, kenen tulevaisuutta rakennetaan. Heidänkö, jotka saivat elämänsä järjestykseen vanhan maailman säännöillä vai heidän, joiden hyvinvointiin maailman murros vaikuttaa vielä 50 vuoden ajan?

”Meillä on valmiin maailman ongelma”, Halava sanoo. ”Kun saatiin peltikatot ja kiva puutarha, josta on mukava katsoa auringonlaskua, niin tuntuu, että maailma pitäisi jäädyttää paikoilleen.”

Vanhemman sukupolven valta ei ole välttämättä tulevien sukupolvien etu.

Tämän ilmiön yksi osoitus oli Ison-Britannian brexit-äänestys EU-jäsenyydestä. Vanhempi väki äänesti rajojen sulkemisen puolesta ja nuorempi sitä vastaan, koska koki EU:sta eroamisen hankaloittavan tulevaisuuttaan.

Sukupolvien erilaiset intressit haastavat myös suomalaisen omistajuuskeskustelun.

Tapio Aaltosen mielestä kaikilla suomalaisilla on asenteiden tarkistamisen paikka suhteessa toisiin ja varsinkin erilaisiin ihmisiin. Hänen mukaansa myös maahanmuuttoa voi katsoa omistamisen kannalta.

”Jos rajat sulkeutuvat ja pidämme kiinni vain omasta suomalaisesta omaisuudestamme, se häiritsee pitkän aikavälin kehitystä. Parhaat yritykset ovat aina syntyneet niin, että on ajateltu ihmiskunnan yhteistä hyvää.”

Omistajuuteen ei ole käyttöohjetta

Kun ajaa Hämeenlinnasta kantatie 57:ää, tienviitat ohjaavat juu­ri ennen Pälkänettä vasemmalle Rönnvikin viinitilan pihaan. Kuu­mana kesäpäivänä kuohuviinit käyvät hyvin kaupaksi pienessä ti­lamyymälässä.

Rönnvik on kuulu viineistään, mutta harva turisti tietää, että se on laajentunut viime vuosina erityisesti broilerinkasvatukses­sa ja koneurakointipalveluissa. Tilaa kahdeksan vuotta luotsannut  Kalle Rönni, 35, on myös moninkertaistanut viljelyalan.

Vaikka omistajayrittäjän puhelin ei voi olla koskaan kiinni, Kalle Rönni kokee olevansa vapaa. ”Saan kuitenkin itse päättää ajankäytöstäni. Lisäksi elän nyt vauraammin kuin olisin elänyt palkkatöissä.”

Vaikka omistajayrittäjän puhelin ei voi olla koskaan kiinni, Kalle Rönni kokee olevansa vapaa. ”Saan kuitenkin itse päättää ajankäytöstäni. Lisäksi elän nyt vauraammin kuin olisin elänyt palkkatöissä.”

Rönnin päätös ryhtyä omistajayrittäjäksi ei ollut aivan helppo. Vielä parikymppisenä hän ajatteli lähtevänsä kotitilaltaan palkka­töihin.

Aika kului, maatilalle ei löytynyt jatkajia, ja ajatus alkoi itää. Su­kupolvenvaihdokseen taipuessaan Rönni epäili lähinnä sitä, pys­tyykö hän hallitsemaan kokonaisuutta.

”Ei ollut mitään Rönnvikin tilan käyttöohjetta. Yrittäjänä pitää tietää kaikki kaikesta ja merkittävin ominaisuus on mukautumis­kyky: pitää pystyä reagoimaan jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin.”

Rönni tunnustaa, että jotkin hänen investointinsa ovat olleet jäl­kikäteen arvioiden naiiveja. Sinnikkään kasvustrategian ansiosta ti­lalla menee kuitenkin hyvin, ja jotakin uutta kehitetään joka vuosi. Kehittävään omistamiseen kuuluu myös säästöjen kampaaminen toiminnasta. Energiankäyttöä ja ruokintaratkaisuja tehostetaan.

Rönnvikin tila on ottanut Kalle Rönnin aikana suuren harp­pauksen. Liiketoiminta työllistää jo liki 20 ihmistä alihankkijoineen.

"Nyt ollaan hyvissä iskuasemissa. Kun yrittäjältä alkaa vapau­tua aikaa konkreettisesta tekemisestä suunnitteluun ja johtami­seen, tehokkuus alkaa tulla yhä enemmän mieleen.”

Varmuus tappaa kehityksen

Rönnin mielestä suomalaiset ovat liian turvallisuushakuisia omis­tajia luodakseen suurta bisnestä, toisin kuin esimerkiksi ruotsalai­set. Täällä pelätään epäonnistumista ja häpeän stigmaa, eikä ha­luta nähdä vaivaa.

Kalle Rönniä voi pitää rohkeana, koska maatila vaatii paljon pääomia ja riskinottoa. Omaisuus on kiinni koneissa, ja tuottojen hyväksi pitää tehdä paljon työtä.

Jotkut suomalaiset näkevät Rönnin mielestä omistamisen vain omistajan henkilökohtaisen vaurauden kautta.

Vapaa-aikaan liittyvä omistajuus ja yrittäjyys lisääntyvät.

”Huomataan kyllä, kun auto vaihtuu tai yrittäjä lähtee lomamatkalle. Ei nähdä kokonaisuutta eikä edes haluta ymmärtää omistajuuteen liittyviä paineita ja riskinottoa.”

Suomalaisten pitäisi Rönnin mielestä ymmärtää, että omis­­tajat eivät ole omistajia vain ahneuttaan. He ajattelevat ympäröivää maailmaa ja haluavat tuoda työnsä jäljet esiin esimerkik­­si luomalla muille työpaikkoja. Tällainen ymmärrys helpottaisi työn antajien ja työntekijöiden välistä keskustelua. Samalla pitäi­si ymmärtää myös erilaisuutta, sitä että ihmisten riskinsietokyvyt poikkea vat toisistaan.

”Jotkut voivat pelata vaikka viimeiset senttinsä saavuttaakseen jotain. Toiset laittavat kaikki rahat pankkitilille ja pitävät siellä.”

Millainen omistaja Rönni ajattelee olevansa kymmenen vuo­den kuluttua?

”Sen olen oppinut, että pakko on paras motivaattori. Talou­dellinen varmuus tappaa kaiken kehityksen. Haluaisin olla tilan­teessa, jossa ei ole jatkuvaa varmuutta. Että olisi pientä haastet­ta, ja että maaseutuelinkeinot olisivat kääntyneet siihen malliin, että pystyttäisiin suunnittelemaan toimintaa useamman vuoden päähän.”

Kvartaalin tilalle kärsivällisyys

Tea Ekengren-Saurén, 52, on toisen polven omistajayrittäjä. Hän johtaa EKE­-monialayhtiötä siskonsa Riitta Ekengrenin kanssa. Heidän isänsä Bertel Ekengren perusti EKEn alun perin raken­nesuunnitteluun erikoistuneeksi insinööritoimistoksi.

Tea Ekengren-Saurén näkee, että kvartaalitalous on tullut tiensä päähän.

Tea Ekengren-Saurén näkee, että kvartaalitalous on tullut tiensä päähän.

Ekengrenin perheessä omistajuudesta puhuttiin lasten kans­sa jatkuvasti. Perheellä oli tapana muun muassa vierailla viikon­loppumatkoilla EKEn rakennustyömailla. Lapset oppivat, että omaisuutta voi kartuttaa hyvin eri tavoin.

”Isämme oli riskinottaja eivätkä rutiiniasiat kiinnostaneet häntä. Me olemme siskoni kanssa kehittäneet yritystä rauhalli­semmin vakaammalta ja kestävämmältä pohjalta. Olemme va­rovaisempia ja haluamme hallittua kasvua.”

Ekengren­-Saurénin sijoittamisen ja omistamisen strategia on se, että yritystä ei myydä.

”Kolmas sukupolvi on jo mukana omistajina ja hallituksen jä­seninä. Ajattelen, että omaisuus on tavallaan lainassa lapsilta.”

Olennaisinta omaisuuden kasvattamisessa on Ekengren­-Saurénin mielestä asenne. Bertel Ekengren loi kasvuyrityksen ennen kaikkea siksi, että häntä ei pelottanut. Hän heittäytyi koko sydämellään uuteen ja oli aina siellä, missä isoin murros tapahtui.

”Hänen suhteensa epäonnistumisiin oli juuri oikea. Hän tiesi hyvin, että niidenkin mahdollisuus on olemassa. Hän kävi kaikki purot läpi eikä hävennyt epäonnistua.”

Tarvitaan parempi suhde

Myös Bertel Ekengrenin tyttäret tietävät, miltä voitot ja tappiot tuntuvat. Tea Ekengren-­Saurén on intohimoinen kilpapurjehtija, ja hän on voittanut kipparina muun muassa MM­-hopeaa. Omistaminen tarkoittaa hänelle myös vaikuttamista. Ekengren­-Saurén haluaa parantaa suomalaisten asumista. EKEn insinöörivetoisuus on vaihtunut hänen aikanaan kuluttajaläh­töiseen ajatteluun: muun muassa yhteisöllisten asuinalueiden rakentamiseen, elinkaariasumiseen ja siihen, että asukkaat saa­vat vaikuttaa asuntoihinsa.

Ekengren-­Saurén sanoo olevansa siinä mielessä tyypillinen suomalainen, että hänen muut omistuksensa ovat ”asunnossa ja kesämökissä”. Hänellä on jonkin verran pörssiomistuksia, mutta ne ovat ulkopuolisten asiantuntijoiden hoidossa.

”Minun riskini ovat EKEssä. Kun tulevan sukupolven omaisuus on turvattu, haluan käyttää enemmän aikaa itselleni tärkeisiin harrastuksiin.”

Omistamisesta pitäisi puhua Suomessa selvästi nykyistä enemmän, koska se on hyvinvoinnin kannalta niin olennaista, Ekengren-­Saurén arvioi. Nyt aihe jää täysin katveeseen. Jos Suo­mesta ei löydy hyviä omistajia, heitä tulee tulevaisuudessa ul­komailta.

”Kun puhutaan työllisyydestä ja yritysmaailmasta, puhutaan toimitusjohtajista ja hallituksista, mutta ei omistajista. Ja puhu­taan isoista yrityksistä, vaikka 80 prosenttia yrityksistä on pie­niä. Kansakunnan suhde omistamiseen olisi rakentavampi, jos kadehtimisen sijaan ihailtaisiin niitä yrittäjiä, jotka luovat omalla työllään Suomeen työpaikkoja.”

Riskienhallinta kouluihin

Ekengren-­Saurén uskoo, että sijoittamisen ja omistajuuden ar­vostus kasvaa. Ensinnäkin, uusi sukupolvi perii enemmän varal­lisuutta kuin aiemmat ikäluokat. Toiseksi, globalisaation vaiku­tus nuoriin alkaa näkyä niin, että he lähtevät kasvuhakuisemmin ulkomaille.

”Nuorilla on perusturva jo olemassa. Silloin aletaan hakea muita mahdollisuuksia kartuttaa omaisuutta.”

Ekengren­-Saurén uskoo, että kvartaalitalous tulee tiensä päähän ja pitkäjänteisyys nousee kunniaan. Sijoittamisessa ja omistamisessa tarvitaan silti riskien ja taseen hallintaa. Sitä pi­täisi opettaa jo kouluissa.

”Olemme olleet kvartaalitaloudessa aika pitkään. Esimerkik­si Sveitsissä opetetaan jo kauppakorkeakoulun opiskelijoita pitkäjänteisempään, ei­kvartaaleittain muuttuvaan omistamiseen.”

Omistaminen on vaikuttamista

”Meillä on vahva pioneeriyrityskulttuuri”, sanoo Teresa Kemppi-Vasama, 46, joka on Kempin hallituksen puheen­johtaja ja yksi sen seitsemästä omistajasta.

”Olemme aina halunneet olla ensimmäisiä ja lähteneet yl­peinä uuteen. Omistajat ovat olleet rohkeita, joku voisi sanoa jopa että uhkarohkeita. On vaatinut pitkää pinnaa, kun esi­merkiksi softabisnekseen lähteminen ei heti tuottanut rahaa.”

Lahtelainen Kemppi Oy on 1949 perustettu perheyritys, joka tekee kaarihitsausratkaisuja, laitteista ohjelmistoihin ja palveluihin saakka. Kemppi on panostanut voimakkaasti di­gitalisaatioon 1990-­luvun lamavuosien jälkeen. Sillä on nyt yksi Suomen suurimmista elektroniikkatehtaista Lahdessa. yksi Suomen suurimmista elektroniikkatehtaista Lahdessa. Tuotekehittelyyn kuluu liki kymmenesosa liikevaihdosta, ja yritys laajenee myös maailmanlaajuisesti.

Teresa Kemppi-Vasama sanoo olevansa aktiivinen omistaja, joka vaikuttaa yhteiskuntaan omaisuutensa avulla. ”Pidän velvollisuutenani kehittää yritystä ja työllistää enemmän ihmisiä.”

Teresa Kemppi-Vasama sanoo olevansa aktiivinen omistaja, joka vaikuttaa yhteiskuntaan omaisuutensa avulla. ”Pidän velvollisuutenani kehittää yritystä ja työllistää enemmän ihmisiä.”

Mikä on yrityksen tarkoitus

Omistaminen tarkoittaa Teresa Kemppi­-Vasamalle toimeen­tulon hankkimisen ja itsensä haastamisen lisäksi myös vai­kuttamista. Hänelle on tärkeää pohtia yrityksen merkitystä maailmassa.

”Kempille on tekeillä purpose­-näkökulma – se isompi tarkoitus tässä maailmassa. Omistajat eivät halua ajatella yrityksen tekevän vain hitsauslaitteita vaan haluavat mah­dollistaa turvallisten infrastruktuurien rakentumisen maail­maan. Että sillat kestävät ja öljynporauslautat eivät kaadu.”

Omistaminen on Kemppi­-Vasamalle myös ”äärimmäisen kiinnostava strateginen peli”. Hänen mielestään on sekä yh­teiskunnan että työntekijöiden etu, että omistajat suhtautu­vat omistajuuteen intohimoisesti ja miettivät tarkkaan yri­tyksen strategiaa tuleviksi vuosikymmeniksi:

Miten yritys saadaan kasvamaan? Mitä reittejä ei voida, pystytä tai haluta kulkea?

”Omistaminen on tärkeää yhteiskunnallista vaikuttamis­ta. Kemppi omistajineen tekee hyvää jo sitä kautta, että se työllistää 630 ihmistä ja alihankkijat, ja pystyy käynnistä­mään olennaisia hankkeita.”

Perhekin tarvitsee strategian

Kemppi­-Vasama uskoo, että suomalaisten asenteet sijoitta­miseen ja omistamiseen saataisiin rohkeammiksi käytännön esimerkeillä ja onnistumistarinoilla.

”Jos suuri yleisö tuntisi paremmin, mitä aktiivinen omis­taminen on, niin voitaisiin ymmärtää, että omistaminenkin on oma ammattitaitonsa. Millainen on esimerkiksi hallituk­sen puheenjohtajan työpäivä? Miten vaikutan ja olen läsnä?”

Kemppi­-Vasaman mukaan perheyrityksessä pitää raken­taa yrityksen strategian rinnalla perheen strategiaa, eikä yh­tälö ole ihan helppo.

”Yrityksen ja perheen pitäisi nivoutua strategiatasolla toi­siinsa niin, että sekä toimiva johto, työntekijät että omistava perhe pysyvät sitoutuneina.”

Jaa artikkeli