Markkinanäkymät muuttuneet tiuhaan – mitä tekevät keskuspankit?

Tuloskausi on osunut vuositulosten osalta lähelle odotuksia, mutta osakekurssit ovat kovassa paineessa. Myrskyisästä alkuvuodesta johtuen sijoittajien keskuspankkeihin kohdistuvat odotukset kasvavat jälleen.

Tuloskausi on osunut vuositulosten osalta lähelle odotuksia, mutta osakekurssit ovat kovassa paineessa. Myrskyisästä alkuvuodesta johtuen sijoittajien keskuspankkeihin kohdistuvat odotukset kasvavat jälleen.

”EKP:ltä odotetaan lisää elvytystä”

Viime vuoden tulosten raportointi on alkanut jotakuinkin odotusten mukaisena, mutta tämän vuoden tuloskasvuodotuksia on laskettu sekä USA:ssa että Euroopassa.

”Osakekurssit ovat olleet kovassa paineessa. On kiinnostavaa nähdä, reagoivatko keskuspankit lisäelvyttämällä. Markkinat tuntuvat sitä odottavan”, sanoo salkunhoitaja Matias Rundgren.

”EKP:n osalta liikepankkien keskuspankkitalletuskorkoa odotetaan laskettavan entisestään -0,3 prosentista. Laskua odotetaan jopa -0,4 tai -0,5 prosenttiin. Koko lyhyt riskitön korko on tukevasti miinuksella”, kommentoi Salkunhoidon johtaja Juhani Lehtonen mahdollisia lisäelvytystoimia.

Jos inflaatio-odotukset eivät käänny paremmaksi, EKP:n viimeisiä oljenkorsia voisi olla tase-elvytysohjelman laajentaminen tai täysin uusien elvytystoimien lisääminen työkalupakkiin.

”Uudet, merkittävät elvytystoimet voisivat olla todella epätavanomaisia. Ongelmaksi voi muodostua myös, että jossain vaiheessa valtionlainoja ei ole enää enempää ostettavaksi”, Lehtonen sanoo.

Markkinat muuttivat mieltään nopeasti

USA:n keskuspankilta Fediltä odotettiin koronnostojen aloittamista loppuvuodesta ja ensimmäinen nosto osuikin aivan loppuvuoteen. Työllisyys- ja palkkatason kasvuluvut olivat tärkeitä mittareita rahapolitiikan muutokselle. Vaikea alkuvuosi on kuitenkin tehnyt keskuspankin tilanteen tukalaksi eikä keskuspankin koronnostosyklille näy välttämättä ennakoidusti jatkoa.

”USA:n keskuspankki Fed on puun ja kuoren välissä. Joulukuinen koronnosto on jäämässä torsoksi, sillä markkinat eivät hinnoittele enää yhtään koronnostoa tälle vuodelle. Tuoreimmissa työllisyysraporteissa palkat nousivat kuitenkin 2,5 prosentin vuosivauhtia, mikä on ollut yksi syy koronnostojen aloittamiselle”, Lehtonen sanoo.

Rundgrenin mukaan markkinaodotukset ovat muuttuneet hämmästyttävän nopeasti. Se näkyy vahvana liikkeenä korkomarkkinoilla.

”Tammi–helmikuun aikana on nähty voimakas korkojen lasku mm. USA:n ja Japanin valtionlainoissa”, Rundgren toteaa.

Lehtosen mukaan jopa noin 40 % keskeisistä maailman valtionlainoista käy kauppaa negatiivisella korolla.

”Tilanne markkinoilla on todella poikkeuksellinen. Säilytämme allokaatiossamme valtionlainojen painon puhtaassa alipainossa ja kokonaisuutena korkomarkkinat lievässä alipainossa”, Lehtonen sanoo.

 

Mukana markkinan menossa? Salkunhoitomme tuoreimman näkemyksen saat Twitteristä.

Twiittien takana ovat Salkunhoidon johtaja Juhani Lehtonen sekä salkunhoitajat Janne Holtari, Samuli Outinen, Carolus Reincke, Matias Rundgren ja Kristian Nihtilä.

Jaa artikkeli