Kiihkon palautus

Tekemisen vimma liikuttaa tuhansia suomalaisia yrittäjiä. Miten liekki sytytetään uudestaan, jos kipinöinti hiipuu?

Tekemisen vimma liikuttaa tuhansia suomalaisia yrittäjiä. Miten liekki sytytetään uudestaan, jos kipinöinti hiipuu?

Lattialle, kentälle!

Kokeile uutta roolia, joka on lähempänä firman tuotantoa. Tee välillä lattiatason työtä – katsele ja kuuntele, juttele työntekijöiden kanssa. Jos et normaalisti tapaa asiakkaita, mene mukaan myyntikäynnille. Myyminen voi olla rankkaa, mutta onnistumiset tuovat energiaa.

Tavoitteella on imuvoimaa

Aseta itsellesi tai yritykselle muutama konkreettinen numerotavoite. Kutkuttava tavoite innostaa eikä muserra. Se myös vetää puoleensa. Kun sinulla on tavoite, et mieti, onko se mahdollinen. Sen sijaan alat pohtia, miten sinne päästään.

Tee retki maailmalle

Kaipaatko uutta vääntöä liiketoimintaan? Oman toimialan seuranta ja ideoiden kalastelu on helpompaa kuin koskaan ennen. Etenkin Twitterin avulla löytää nopeasti maailmalta kiinnostavat yritykset, foorumit ja blogit, joita seuraamalla voi porautuu alaan niin syvälle kuin haluaa. Jos oma aika tai taidot eivät riitä, apuna voi käyttää alan palveluyrityksiä. Kokenut yrittäjä voi pyytää avukseen nuoremman diginatiivin.

Lopeta jotain

Karsi firmasta turhat rutiinit ja piintyneet jäänteet. Minkä asian voisi jättää tekemättä? Tarvitaanko viikkokokousta? Tehdäänkö sama asia kahteen kertaan? Muista myös delegointi, jotta organisaatio toimii ilman sinua. Turhan touhun karsinta vapauttaa.

Vertaisen tuki vailla vertaa

Vertaistuki on yrittäjälle elintärkeää. Toimitusjohtajan rooli on yksinäinen, eikä paineita voi purkaa alaisten kanssa. Seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa voi jakaa huolia, saada neuvoja ja innostua muiden kokemuksista. Samaa bisnestä tekevä yrittäjä tietää tarkkaan, mistä puhut. Kannattaa silti vaihtaa ajatuksia myös muiden toimialojen edustajien kanssa. Heidän ongelmansa voivat olla virkistävän erilaisia.

Tapaa ihan erilaisia ihmisiä

Hyödynnä sukulaisvierailut, harrastusporukat, sekalaiset kutsut ja matkaseurueet. Aktiivinen kuuntelu ja hiljainen tarkkailu ovat yllättävän antoisia. Tai kerro ystäville tai ventovieraille firmastasi. Opit pelkistämään, tiivistämään ja viihdyttämään eli harjoittelet hissipuhetta. Asia saattaa tulla äkkiä kakaistuna ulos vetävässä muodossa ja ilman kalvoja.

Tee kolme asiaa kunnolla

Laita päivän tehtävälistalle vain kolme asiaa. Kun ne on tehty, huomaat työpäivän humahtaneen ohi, sillä väliin tunkee aina jotain muuta. Olet kuitenkin saanut jotain aikaan etkä ole jäänyt rämpimään kymmenien hoidettavien juttujen liejuun.

Kokeile uutta menetelmää

Valitse kauniiden toiveiden pitkältä listalta yksi uusi menetelmä, joka kiinnostaa sinua. Uppoudu siihen kunnolla ja pidä siitä kiinni kolme viikkoa tai pari kuukautta. Se voi olla mikä tahansa työhön tai vireyteen liittyvä asia: uudenlainen markkinointikampanja tai päivittäinen hiljentymishetki. Kaikella inhimillisellä toiminnalla on taipumus väsähtää. Kun puutumisen mekanismin tuntee, koneen osaa polkaista ajoissa uudelleen käyntiin.

Paketoi oma some

Jos sosiaalinen media tuntuu upottavalta suolta, ota se ryhdikkäästi haltuun. Valitse yhdistelmä kanavia ja aiheet, joista haluat tietää lisää. Hyödynnä automatiikkaa, joka seuraa kanavia ja hälyttää tarvittaessa. Valikoidun sometarjonnan tutkiminen voi olla yrittäjän uusi päivärutiini. Yksi kokeilemisen arvoinen yhteisöpalvelu on Quora, josta saa jäsennellyn vastauksen mihin tahansa kysymykseen.

Tämä on se hetki

Miksi teet sitä, mitä teet? Oletko alalla, joka sytyttää sinua? Intohimoinen suhde työhön on voimakas moottori, joka vie eteenpäin. Alkuperäinen kipinä on saattanut kuitenkin hiipua, etenkin jos työ on luisunut sekalaisten asioiden hallinnoinniksi. Siksi: palauta mieleen se tuntemus, joka aikanaan innosti sinua. Onko se verstaan tuoksu vai uppoutuminen koodaamiseen? Vai asiakkaan silmien loiste? Pidä se mielessäsi. Kyllä, juuri tästä minä tykkään.

Eikö mikään nappaa?

Jos vinkit tuntuvat tutuilta, olet luultavasti oikeassa. Leipiintymiseen auttaa uuden kokeileminen, oppiminen ja näkökulman vaihtaminen. Helposti me kuitenkin luulemme, että asian nimeäminen ja tietäminen riittää. Juu, olen kuullut tämän. Mutta ei se riitä. Valitse siis vinkki ja kokeile tekemistä.

Jaa artikkeli