Keskieläke on 1 613 euroa kuukaudessa

Suurimmat eläkkeet ovat Kauniaisissa ja pienimmät Etelä-Pohjanmaan Isojoella. Keskimääräinen kokonaiseläke Suomessa oli viime vuonna 1 613 euroa kuukaudessa. Miehet saavat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin naiset.

Suurimmat eläkkeet ovat Kauniaisissa ja pienimmät Etelä-Pohjanmaan Isojoella.

Keskimääräinen kokonaiseläke Suomessa oli viime vuonna 1 613 euroa kuukaudessa. Miehet saavat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten keskieläke vuonna 2015 oli 1 829 euroa kuukaudessa, naisten 1 434 euroa. Naisten eläke oli keskimäärin 78 prosenttia miesten eläkkeestä.

Tiedot kuvaavat vuoden 2015 lopun tilannetta ja perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteistilastoon.

Suurimmat keskimääräiset kokonaiseläkkeet maksettiin Uudellamaalla Kauniaisissa, pienimmät Etelä-Pohjanmaalla Isojoella. Suomen eläkeläisvaltaisimmat maakunnat sijaitsevat Itä-Suomessa. Vähiten työkyvyttömyyseläkeläisiä on Ahvenanmaalla.

Kauniaisissa 3 000 euron keskieläke

Suomen suurimmat eläkkeet maksettiin jälleen kerran Uudellamaalla, missä asuvat saivat keskimäärin 1 921 euron kuukausieläkkeen. Myös Ahvenanmaalla (1 732 e) maksettiin maan keskitasoa korkeampia eläkkeitä.

Kaikki muut maakunnat jäävät alle maan keskiarvon. Keskimäärin pienimmät eläkkeet maksettiin maatalousvaltaisissa Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

”Muutokset ovat hitaita ja tulokset ovat samansuuntaisia aiempien vuosien kanssa”, kertoo Eläketurvakeskuksen tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino.

Kuntatasolla Kauniainen nousee selkeästi yli muun Suomen noin 3 000 euron keskieläkkeellä. Espoo (2 202 e) ja Helsinki (2 008 e) jäävät kakkos- ja kolmossijoille. Suomen pienin keskieläke on Etelä-Pohjanmaan Isojoella (1 140 e).

Lakisääteisiä eläkkeitä maksettiin vuonna 2015 yhteensä noin 28,3 miljardia euroa, joista työeläkkeitä oli 25,3 miljardia euroa.
 

Mitä keskieläke kuvaa?

Keskieläke kuvaa Suomessa asuvien, työeläkettä tai kansaneläkettä saavien keskimääräistä kuukausieläkettä. Tarkasteluun eivät kuulu osa-aikaeläkettä tai pelkkää perhe-eläkettä saavat.

Riitta Rimmi

Artikkeli on julkaistu Taloustaito.fi-sivustolla 23.3.2016. Lue lisää aiheesta Taloustaidon sivuilta»

Jaa artikkeli