Eurooppaan sijoittanut voitti: ”Hyvät yritykset vielä edullisia”

Eurooppaan sijoittaneet käärivät parhaat tuotot viime vuonna. Uusi vuosi alkaa näiltä osin vanhan vuoden tahdittamana, sillä Euroopan pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä odotetaan kovia tuloslukuja.

Eurooppaan sijoittaneet käärivät parhaat tuotot viime vuonna. Uusi vuosi alkaa näiltä osin vanhan vuoden tahdittamana, sillä Euroopan pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä odotetaan kovia tuloslukuja.

”Ei pidä takertua vain bkt-lukuihin”

Euroopan osakemarkkinat pärjäsivät hyvin viime vuonna. Kärjen tuntumassa olivat erityisesti pienet ja keskisuuret kasvuyritykset. Ovatko viime vuoden menestyjät jo kalliisti hinnoiteltuja?

”Näille yrityksille odotetaan tälle vuodelle 10 prosentin tuloskasvua ja vahvaa osinkotuottoa. Arvostus on kuitenkin vielä maltillinen – ei voi missään nimessä sanoa, että nämä yritykset olisivat kalliita”, sanoo osakejohtaja Janne Holtari.

Takana on kovaa nousua. Viime vuonna Euroopan pieniin ja keskisuuriin sijoittava European Small & Mid Cap -sijoituskori tuotti yli 28 prosenttia ja jopa 13 prosenttia yli vertailuindeksinsä. Menestystä tukee Euroopan elpyminen.  Euroalueella on esimerkiksi USA:n osakemarkkinoita paremmat näkymät pitkästä aikaa. Se näkyy mm. euroalueen ostopäälliköiden luottamusindekseissä.

”Heikentynyt euro tukee Euroopan yrityksiä, mutta ei pidä takertua talouskasvun bkt-lukuihin. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on Euroopassa tuhansia, joten valinnanvaraa riittää. Yrityksen ja tietyn talousalueen menestys ei välttämättä kulje käsi kädessä”, Holtari sanoo.

Kasvuyritykset uivat monesti myös yleistä markkinakehitystä vastaan. Joulukuussa muiden osakkeiden laskiessa ML European Small & Mid Cap -sijoituskori jäi lievästi plussalle.

Salkunhoitaja Samuli Outinen kertoo, että kasvuyritykset tekevät liiketoiminnastaan globaalia yritysostojen ja erikoistumisen kautta. Myös vahva omistuspohja on tämän kokoluokan yhtiöille tyypillistä.

”Sijoittajan näkökulmasta vahva omistajuus lisää johdon sitoutumista pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen. Esimerkiksi perheomistajan tapauksessa sijoittaja voi luottaa, että yhtiön johdolla on samansuuntaiset intressit yhtiön menestyksen suhteen kuin sijoittajalla”, Outinen taustoittaa.

Yritysostot parantavat pottia

Euroopan tuhannet pienet ja keskisuuret yritykset ovat kaikkea muuta kuin staattinen markkina. Markkinaa pitää virkeänä uudet listautuvat yritykset ja toisaalta yrityskauppa-aktiviteetti.

”Yrityskaupat kasvattavat ja tehostavat kasvuyritysten liiketoimintaa, mutta hyöty on kahdensuuntainen. Usein ajatellaan, että pienet ja keskisuuret yritykset ostetaan markkinoilta pois, mutta ne voivat myös vaikuttaa omaan kohtaloonsa ostamalla toisia yrityksiä. Liiketoiminta voi kasvaa nopeastikin uusiin mittasuhteisiin tai uusille markkina-alueille”, Outinen sanoo.

Yrityskauppa-aktiviteetti nousi otsikkoihin myös Suomessa Keskon myötä. Yritys osti LVI- ja sähköalan perheyritys Onnisen koko osakekannan Onvest-konsernilta. Osakekurssi nousi samana päivänä 10 prosenttia samalla, kun yritys kommunikoi vahvasta osingosta tälle keväälle.

”Osakepoiminta on edelleen tärkeää. Tapaamme satoja yrityksiä vuodessa, joista pyrimme poimimaan kannattavasti kasvavia yrityksiä. Lisäksi viime vuonna peräti seitsemästä korin omistamasta yrityksestä tehtiin ostotarjous", Holtari konkretisoi.

Tutustu European Small & Mid Cap -sijoituskoriin »

Jaa artikkeli