Vastuullisuus on kovaa tekemistä

15.10.2015 Nina Kopola

Vastuullisuus pitäisi nähdä yrityksen tulosta kasvattavana etuna, liiketoiminta strategian luontevana osana.

Törmään silti usein asenteeseen, että vastuullisuus on ”pehmeää touhua” ja vastakohtaista tulokselliselle liiketoiminnalle.

Kun puhutaan vastuullisuudesta, puhutaan liian usein pelkistä vastuullisuusraporteista ja niiden laatimisesta milloin minkäkin standardin mukaisesti. Ikään kuin vastuullisuus olisi yritystoiminnan päälle liimattu pakollinen paha.

Vastuullisuuden eri osa-alueita, ympäristöä, ihmisiä ja taloutta, voi käyttää lähtökohtana uusien strategisten ulottuvuuksien löytämiselle ja uudenlaisen liiketoiminnan synnyttämiselle.

Ympäristöön voidaan esimerkiksi panostaa materiaalitehokkuudella tai säästämällä energiaa. Tai kehittämällä uusia, vastuullisia tuotteita. Kun johtaminen on vastuullista, ihmiset viihtyvät työssään.

Kun työntekijät saavat kehittyä, kokevat kuuluvansa merkitykselliseen kokonaisuuteen ja näkevät vastuullisuuden merkityksen, he ovat sitoutuneita ja motivoituneita – ja tulosta syntyy.

Taloudellisessa yhteiskuntavastuussa on huomionarvoista, että ihmiset haluavat säilyttää elintasonsa. Se onnistuu vain, jos maassa on menestyviä yrityksiä. Tämä on tärkeää muistaa, kun strategiaan kirjataan maailmanpelastussuunnitelmaa. Toiminnoille on oltava taloudelliset perusteet.

”Maailmanpelastus-
suunnitelmalle on oltava taloudelliset perusteet.”

Hallituksen vastuulla on, ettei se tyydy pelkkään johdon tuottamaan vastuullisuusraporttiin, vaikka asiat olisivatkin nimellisesti kunnossa. Sen tehtävä on sisällyttää vastuullisuus aidosti strategiaan. Johdon on puolestaan puhallettava strategia henkiin.

 

Kun vastuullisuus on kirjattu strategiaan, sille voidaan asettaa tavoitteet, tavoitteiden toteutumista voidaan seurata ja niistä voidaan raportoida. Näin ne tulevat osaksi jokaisen työntekijän jokapäiväistä tekemistä.

 

Vastuullisuuteen on tärkeää suhtautua eteenpäin nojaavalla asenteella. Valintoja ei pidä tehdä vain jonkun asetuksen takia tai odottaa, että joku käskee. Varautuva asenne on merkityksellinen myös yrityksen maineenhallinnan kannalta. Jos ikävä, yrityksen vastuuttomasta toiminnasta viestivä tapaus leviää sosiaalisessa mediassa, brändi voi saada tuntuvan kolauksen.

 

Kun vastuullisuuteen suhtautuu proaktiivisesti, pysyy itse tilanteen herrana.

 

Kirjoittaja on Suominen Oyj:n toimitusjohtaja. Hän kuuluu Metso Oyj:n hallitukseen sekä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen hallintoneuvostoon.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä