Vastuullisen sijoittamisen sijoitusstrategia

Vastuullisen sijoittamisen sijoitusstrategiat

14.2.2018 Kuvat: Shutterstock

Markkinoilla on tarjolla tuotteita, jotka ovat osoittaneet saavuttaneensa yleisindeksin kanssa vastaavan tuoton huomattavasti pienemmällä hiilidioksidimäärällä. Ilmastoriskien huomioiminen ei siis tarkoita tuotoista luopumista.

Sopivan sijoitusstrategian valitseminen ja salkun hiiliriskin vähentäminen edellyttävät omien sijoitustavoitteiden läpikäyntiä. Esimerkiksi yksittäisen toimialan poissulkeminen on nopein tapa madaltaa salkun hiiliriskejä. Toisaalta kokonaisten toimialojen poissulkeminen on ongelmallista hajauttamisen näkökulmasta ja voi olennaisesti vaikuttaa salkun tuotto-odotukseen ja riskiprofiiliin.

Sijoittajan omat arvot tai sijoituspolitiikka ovat keskeinen ohjenuora, joilla ohjataan sijoituspäätöksiä. Tällöin toimialan poissulkeminen on oleellinen osa keinovalikoimaa. Esimerkiksi ympäristösäätiöille on tärkeä olla tietoinen sijoitustensa ympäristökuormasta. Toiminnan tavoitteet ja rajaukset on hyvä merkitä myös sijoituspolitiikkaan, mikä monelta institutionaaliselta sijoittajalta löytyykin.

Poissulkeminen

Sijoittaja voi sulkea salkustaan pois yhtiöt, joissa yritysvastuu ei toteudu hyväksyttävällä tasolla (esimerkiksi vastuullista sijoittamista koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa kielletyt aseet, tupakka tai pornografia) tai toimialat, jotka eivät ole riski-tuottosuhteeltaan mielekkäitä (esimerkiksi hiilivoima).

Parhaiden suosiminen

Sijoittaja voi salkussaan painottaa niitä yhtiöitä tai toimialoja, joiden vastuullisuusluokitus on toimialansa paras. Suosiminen on vaikutusvaltaa, sillä ohjaamalla sijoitusvarallisuutta vastuullisempiin yrityksiin parannetaan näiden yritysten menestymisen edellytyksiä. Vastaavasti toimialojensa huonoimmat kokevat painetta parantaa toimintamallejaan.

Sijoittaminen vastuullisuutta edistäviin kohteisiin

Investointi kohteisiin, jotka edistävät suoraan positiivista kehitystä: esimerkiksi uusiutuvaa energiaa tai muuta ympäristöä hyödyttävää liiketoimintaa sekä ympäristöasioiden ja kestävän kehityksen huomiointia taloudellisessa päätöksenteossa.

Vaikuttaminen nykyisiin omistuksiin

Varsinkin suurilla sijoittajilla on vaikutusvaltaa. Institutionaaliset sijoittajat ovat vastuullisen sijoittamisen yleistymisen voimakkaimpia ajureita. Vaikutusta edistää myös sijoittajien verkostoituminen, eli vaikutusvallan keskittäminen suuremmalle määrälle sijoitusvarallisuutta.

Sijoittajaverkostoissa yhdessä sovitut toimintamallit skaalautuvat nopeammin käytäntöön. Sijoittajat liittyvät verkostoihin tyypillisimmin sitoumuksilla. Suurin sijoittajaverkosto on YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet, jonka piirissä on jo yli 60 tuhatta miljardia dollaria, noin puolet maailman institutionaalisesta sijoitusrahamäärästä.

Lue lisää vastuullisesta sijoittamisesta >>

Tilaa uutiskirje

Haluan tilata sijoittamisen kuukausittaisen uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta!

Täytäthän ensin sekä nimesi että sähköpostiosoitteesi.

Lomakkeen lähettämisessä tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä