Vaihtoehtoiset sijoitukset houkuttavat suursijoittajia

8.2.2019 Anni Varpula

Yhä useampi sijoittaja hakee parempaa riskikorjattua tuottoa vaihtoehtoisista sijoituksista. Etenkin Private Debt -kohteet ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina.

Nykyistä markkinaympäristöä voidaan pitää haastavana perinteisen korko- ja osakesijoittamisen näkökulmasta, ja esimerkiksi valtionlainojen tuotto-odotukset lähitulevaisuudelle ovat nollan tuntumassa. Tästä syystä yhä useampi suursijoittaja hakee nykyään riskiin nähden korkeampaa tuottoa vaihtoehtoisten sijoitusten avulla. Vaihtoehtoisilla sijoituksilla tarkoitetaan yleisesti perinteisten listattujen korko- ja osakemarkkinoiden ulkopuolisia markkinoita, esimerkiksi kiinteistösijoituksia, infrastruktuurihankkeita, erilaisia lainasijoituksia tai pääomarahastoja.

Kiinnostus Private Debt -kohteisiin kasvanut Pohjoismaissa

Pohjoismaisten suursijoittajien kiinnostus vaihtoehtoisiin sijoituksiin on kasvanut viime vuosina entisestään, ja etenkin Private Debt -kohteet eli sijoittajien yrityksille antamat suorat lainat ovat nousseet entistä suuremman sijoittajajoukon tietoisuuteen. Private Debt -kohteiden myynti ei onnistu yhtä joustavasti kuin esimerkiksi osakkeiden, mutta pitkällä aikajänteellä ne ovat tuotto-odotustensa vuoksi mielenkiintoinen lisä monen sijoittajan salkkuun.

”Omaisuusluokkana Private Debt on vakiinnuttanut asemansa osana institutionaalisten sijoittajien sijoitussuunnitelmaa kolmen viime vuoden aikana. Suuret instituutiosijoittajat ovat kiinnostuneita varsinkin jatkuvista Private Debt -ohjelmista, jolloin he voivat pysyä hyväksi havaitsemansa sijoitusohjelman piirissä vuodesta toiseen, eivätkä ole pakotettuja etsimään jatkuvasti uusia lyhyen aikavälin kumppaneita”, Mandatum Lifen instituutiovarainhoidon johtaja Taneli Törmänen sanoo.

Myös muiden vaihtoehtoisten sijoituskohteiden kysyntä on pysynyt vahvana. ”Vaikka markkinatilanne on ollut viime kuukausina epävarma, näemme entisestään vahvistuvaa kysyntää monissa vaihtoehtoisissa kohteissa. Löydämme edelleen markkinoilta houkuttavan tuottopotentiaalin kohteita esimerkiksi Private Debtissa ja tietyissä, tarkkaan valituissa kiinteistöissä, joiden tuottoa voi parantaa paremmalla kiinteistöjohtamisella”, Mandatum Lifen vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja Jussi Tanninen sanoo.

”Jos sijoittajalla on varaa joustaa likviditeetistä sekä valmius sitoutua pitkään sijoitushorisonttiin, ovat vaihtoehtoiset sijoitukset edelleen houkutteleva vaihtoehto.”

Tutustu vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiimme tarkemmin » 

Mandatum Lifen Private Debt III -sijoituskori keräsi ensimmäisessä merkintäikkunassa 82 miljoonaa euroa merkintäsitoumuksia pohjoismaisilta institutionaalisilta sijoittajilta.

Mandatum Lifen Kansainväliset kiinteistöt I -kori keräsi viime vuonna 114 miljoonaa euroa merkintäsitoumuksia. Kansainväliset kiinteistöt I -korin sijoituskohteet sijaitsevat eri puolilla Eurooppaa. Mandatum Lifen tarjoama pääomasijoitusten hallinnointiyhtiöihin sijoittava strategia keräsi 300 miljoonaa dollaria merkintäsitoumuksia. Kaikkiaan Mandatum Lifen vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin on tehty merkintäsitoumuksia 1,6 miljardia euroa kolmen viime vuoden aikana.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä