Turvaa työ ja ihminen

8.3.2012 (Päivitetty 18.3.2014) Paula Launonen

Väestön eläköityessä ja veronmaksajien määrän vähetessä lakisääteinen sosiaaliturva ohenee entisestään. Osaajiaan arvostava yritys varmistaa avainhenkilöiden ja heidän läheistensä turvan, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Vapaaehtoinen vakuuttaminen antaa turvan sairastumisen, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle.

Suomalaiset ovat melko hyvin varautuneet vapaa-ajan tapaturmiin ja matkustusriskeihin vapaaehtoisilla vakuutuksilla, mutta harva tulee ajatelleeksi, että valtaosa työkyvyttömyyksistä johtuu sairauksista.

Vuosittain esimerkiksi syöpiin sairastuu tuhansia suomalaisia. Suuri osa on iässä, jolloin panostetaan uraan, huolehditaan jälkikasvusta ja lyhennetään asuntolainaa.

Hyvä työnantaja välittää

Kun huoltaja joutuu pysyvästi työkyvyttömäksi tai kuolee, perheen perusta horjuu dramaattisesti.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan nuorille kotitalouksille toisen huoltajan kuolema aiheuttaa keskimäärin 250 000 euron riskin, mutta vain noin 35 prosentilla työikäisistä on henkivakuutus kuoleman varalta. Kotitalouden keskimääräinen henkivakuutusturva on keskimäärin noin 12 000 euroa, vaikka esimerkiksi keskimääräinen asuntovelka on 100 000 euroa.

Onneksi turvaa voi parantaa vapaaehtoisilla vakuutuksilla. Yritys, joka vakuuttaa henkilöstönsä myös ikävimpien vastoinkäymisten varalle, osoittaa huolenpitoa ja välittämistä, jonka ansiosta yrityksen maine hyvänä työnantajana kasvaa. Koko henkilöstön tai valittujen henkilöstöryhmien taloudellisen turvan parantaminen käy helposti esimerkiksi Turvatilillä, jossa keskeisimmät turvat ovat yhdessä paketissa.

Yritys, joka vakuuttaa henkilöstönsä myös ikävimpien vastoinkäymisten varalle, osoittaa huolenpitoa ja välittämistä, jonka ansiosta yrityksen maine hyvänä työnantajana kasvaa.

Henkilöriskivakuutukset on myös edullinen kannustamisen väline. Hyvä työnantaja huolehtii henkilöstöstään. Toistaiseksi vain viidellä prosentilla isoimmista yrityksistä on koko henkilöstön henkivakuutusratkaisu, ja ainoastaan 45 prosenttia on vakuuttanut johtoryhmänsä kattavasti (VATT).

Yrittäjä putoaa kuoppaan

Yrittäjä painaa pitkää päivää kuumeisenakin, eikä usko ikinä sairastuvansa flunssaa vakavammin. Jos niin kuitenkin käy, edessä voi olla kova taloudellinen isku. Yrittäjä nimittäin vastaa käytännössä itse omasta sosiaaliturvastaan.

Lakisääteisen YEL-vakuutuksen suuruus perustuu yrittäjän itsensä määrittelemän tulotason mukaan suorittamiin maksuihin. Useimmiten perusta on määritelty todellisia tuloja alhaisemmiksi: keskimäärin suomalaisyrittäjä maksaa eläkemaksua noin 20 000 euron vuositulon mukaan, mikä tarkoittaa noin 1 700 euroa kuukaudessa.

Noin 1 700 euron kuukausittaisen YEL-työtulon mukaan Kela maksaa sairauspäivärahaa noin 1 400 euroa kuukaudessa. Hyvilläkään ansioilla YEL-vakuutus ei takaa leveää leipää sairauden yllättäessä. Kelan sairauspäiväraha on noin 3 000 euroa kuukaudessa, mikäli yrittäjä on maksanut vakuutusta noin 4 200 euron kuukausiansion mukaan.

Omasta hyvinvoinnistaan ja läheistensä tulevaisuudesta vastuuta kantava yrittäjä varmistaa taloudellisen kivijalan tukevuuden vapaaehtoisilla vakuutuksilla, joilla hän voi varautua vakavaan sairauteen, lyhytaikaiseen tai pysyvään työkyvyttömyyteen sekä varmistaa perheen turvan myös kuolemansa varalta.

Työnantajan kannattaa vakuuttaa

Edut työnantajalle
Motivoi henkilöstöä
Osa nykyaikaista henkilöstöpolitiikkaa
Maksut pääosin vähennyskelpoisia verotuksessa

Edut työntekijälle
Kannustaa pysymään talossa
Paras mahdollinen sairaanhoito viivytyksettä
Pääosin veroton etu

Voit vakuuttaa kaikki tai osan henkilöstöstä. Räätälöi sopiva paketti, jossa on turvia esimerkiksi kuoleman, työkyvyttömyyden, vakavan sairauden, sairaalahoidon ja sairauskulujen varalle.

Vapaaehtoinen vakuutus pelasti

Erkki on 44-vuotias yrittäjä. Muutama vuosi sitten vakava sairaus johti pitkään sairauslomaan. YEL-vakuutusta hän oli maksanut todellisia tulojaan puolta pienemmän summan mukaan. Onneksi Erkillä oli vapaaehtoinen vakuutus, joka korvasi hoitokulut ja sisälsi päivärahan, jonka myötä tulotaso pysyi hyvänä koko sairausloman ajan.

Hyvistä hoidoista huolimatta vaikeaa sairautta ei onnistuttu parantamaan, ja Erkki todettiin pysyvästi työkyvyttömäksi. Vaikka Erkki joutui luopumaan yrityksestään, kolmilapsisen perheen arki jatkuu nyt turvattuna, sillä yrittäjän vapaaehtoinen paketti sisälsi myös työkyvyttömyysvakuutuksen.

Erkki sai kertakorvauksena 200 000 euroa, jonka turvin lapset voivat jatkaa harrastuksiaan, asuntolainan lyhennykset sujuvat suunnitellusti, eikä perheen tarvitse tinkiä lomamatkoistaan.

Lähteet

Suomen Yrittäjät
Kela, sairauspäiväraha yrittäjälle

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä