Sivulauseessa

Minna Valtari inspiroituu tekniikasta ja ihmisistä

6.4.2016 Anna Väre Kuvat: Bryan Saragosa

Päädyin yrittäjäksi, koska valmistuessani keskelle finanssikriisiä vuonna 2009 huomasin, etteivät mainostoimistot olleet vielä valmiita panostamaan sosiaalisen mediaan. Koin, että ainoa tapa työskennellä somen parissa oli perustaa oma yritys.

Alallani minua kiehtovat uudet tekniikat ja alustat. Urani alussa inspiroiduin USA:n matkallani kun näin, miten kekseliäästi somea voidaan hyödyntää ja kuinka paljon amerikkalaiset olivat silloin meitä edellä.

Johtajana vahvuuteni on, että koen voimakasta intohimoa tekemistämme kohtaan. Odotan paljon tiimiltäni, mutta myös annan paljon vastineeksi. Esimiehen tärkein tehtävä on tukea alaisiaan tulemaan entistä paremmiksi ja auttaa heitä menestymään.

Tunnen kiitollisuutta siitä, että avopuolisoni on mukana yrityksessäni. Hän on vastannut hallinnollisesta puolesta ja olen itse voinut keskittyä työn sisältöön.

Hienoimpia hetkiä työssäni koen yritysvalmennuksessa, kun saan jäyhän vastarannan kiisken miettimään asiaansa uudesta näkökulmasta. On hienoa saada asiakas oivaltamaan, että hei, ehkä tässä onkin jotain järkeä.

Minua naurattaa, kun mietin, miten isolta askeleelta ensimmäisen työntekijän palkkaaminen aikanaan tuntui. Raha merkitsee minulle tärkeää tekemisen mahdollistajaa, joka on elinehto yrityksen tulevaisuudelle ja kasvulle. Mutta rahan takia ei kannata Suomessa ryhtyä yrittäjäksi.

En kadu virheitä tai vääriä päätöksiä, joita olen matkan varrella tehnyt. Ilman epäonnistumisia en olisi oppinutkaan mitään.

Saan voimaa ihmisistä, joiden kanssa työskentelen. Tiimin tuki on todella tärkeä, sillä maailmaa ei rakenneta yksin.

Parasta vastapainoa työlleni on purjehdus. Merellä olo pakottaa luopumaan kännykästä ja usein mobiiliverkostakin, joten koko ajan ei voi olla tavoitettavissa. Hienointa on nähdä paikkoja, joihin on mahdoton päästä ilman omaa venettä.

Minna Valtari on Someco Oy:n toimitusjohtaja. Someco on erikoistunut yhteisöllisen median käytön sparraamiseen, verkkoviestintään ja verkkonäkyvyyden kehittämiseen. Yritys työllistää Helsingissä ja Turussa yhteensä 12 henkeä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä