Roope Kakolla kahdeksan lyöntiä kärkeen Vierumäellä

5.8.2017 Kuvat: Veikko Kähkönen

Roope Kakko (70-67-70,-9) lähtee sunnuntaina kello 8.00 Vierumäki Finnish Challengen päätöskierrokselle sijaluvulta 23.

Roope Kakolla on eroa Englannin Paul Howardiin kahdeksan lyöntiä, kolmanteen sijaan viisi.

Lauantaina hän pelasi ennen kolmatta kierrostaan valmiiksi kaksi viimeistä toiselta, jotka jäivät pimeyden vuoksi kiertämättä perjantaina.

"Olin aikalailla pihalla lyömisestä, pallot lentelivät ympäriinsä."

Ensimmäinen väyläosuma tuli kuudennella reiällä, tätä ennen Kakko oli selvittänyt pari paria bunkkerista. Ulosmenostaan hän selvisi parissa.

12:lla syntyi kahden putin birdie. Peli lähti vauhtiin 13:n eaglen (par-4) myötä.

"Löin hybridillä viiteen metriin ja pistin putin sisään."

Kärkeen ei tässä vaiheessa ollut kuin 4-5 lyöntiä. Kakon hyökkäysvaihetta kesti 18:n viheriön viereen. Hänellä oli 5-10 metrin birdieyrityksiä, jotka eivät kuitenkaan uponneet.

18:lla Kakko ylsi kahdella viheriön eteen oikealle olevaan notkelmaan.

Pelikaveri löi samasta paikasta "söpsön", duffin joka palasi samaan paikkaan. Kakko teki saman perässä. Toinen yritys päätyi reiluun metriin, josta hän kuitenkin missasi par-puttinsa.

Kierrostulokseksi tuli 70, kaksi alle.

"Hyvin puristin päivänä joka oli kaikkea muuta kuin helppo. Asenne oli kohdallaan. Tietysti tuo viimeinen nosto jäi harmittamaan. Näitä joskus sattuu. Nyt on onneksi pidempi lepo ja saan aikaa valmistautua neljänteen kierrokseen", Kakko summasi tapahtumat.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-17, pe 8-16

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä