Roope Kakko hakee menestystä Tanskasta

24.8.2017 Kuvat: Veikko Kähkönen

Roope Kakko pelaa kauden viidennen European Tourin kilpailunsa loppuviikosta Himmerland Golf & Spa Resortin kentällä.

European Tourin lisäksi Challenge Tourin kisoja kiertävä Roope Kakko on selvinnyt kolme kertaa jatkoon pääkiertueella kuluvalla kaudella.

Made in Denmark -kilpailussa hän on parhaimmillaan ollut 15. vuonna 2014.

Tanskan kisan jälkeen Kakko matkustaa Prahaan, jossa pelataan European Tourin Tsekin osakilpailu.

”Olen täynnä intoa ja päättäväisyyttä kuin ilmapallo ennen näitä perättäisiä kisoja. Molemmat kentät istuvat silmään, valmistautuminen on sujunut hyvin, vaikka Challenge Tourin kisassa Norjassa tulikin noutaja kahden kierroksen jälkeen”, Kakko kertoi ennen reissua tunnelmistaan.

”Syksyllä tarjolla on enimmäkseen Challenge Tourin kilpailuja. Uskon pelaavani vain osan niistä. Kazakstanin kisa on päällimmäisenä mielessä. Siellä on niin iso potti tarjolla, että voitto toisi käytännössä paikan European Tourille.'

"Tähtäin on kuitenkin asetettu European Tourin karsintafinaaliin, johon pääsen suoraan. Saatan hyvinkin lähteä USA:han valmistautumaan siihen kisaan ilmojen kylmetessä Suomessa”, Kakko suunnitteli.

Himmerlandissa Kakon urakka käynnistyy torstaina kello 13.50 Suomen aikaa.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä