Rohkea yrittää aina ja onnistuu usein

15.4.2014 Joanna Sinclair Kuvat: Janne Lehtinen

Megamyynti Areenan tarinan tuntevat Orimattilassa kaikki ja ympäri Suomea yhä useampi. Alussa oli Virke vaatetehtaan konkurssi, lukuisten työpaikkojen menetys ja tuntematon tulevaisuus. Tilanne, jossa moni löisi hanskat naulaan ja lähtisi etsimään onneaan muualta. Jaakko Mattila ja Maija Frisk eivät työnantajan konkurssista lannistuneet, vaan pistivät itsensä peliin ja ryhtyivät yrittäjiksi. Yrittäjäparivaljakon ennakkoluulottomuus ja idearikkaus näkyy jopa vakuutuksissa asti.

Reippaalla otteella sanoista tekoihin ryhtynyt yrittäjäkaksikko on synnyttänyt epävarmoista lähtökohdista ilmiön, joka tunnetaan nimellä Megamyynti Areena – Suomen suurin Outlet-myymälä, jossa on käynyt jo reilusti yli miljoona kävijää.

Maija Frisk ja Jaakko Mattila ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä, tuttuja he olivat jo kauppaopistossa. Myös työelämässä polut olivat kohdanneet usein jo ennen kuin molemmat päätyivät Virke vaatetehtaan leipiin. Kun Virke jätti konkurssihakemuksena joitain vuosia sitten, voimakaksikosta tuli kertaheitolla yrittäjätiimi, joka on keksinyt täysin uuden tavan käydä kauppaa.

Megamyynti Areenan liikeideana on myydä komissiokaupalla laadukkaiden valmistajien tuotemerkkejä suoraan kuluttajille, mahdollisimman edullisesti. Valikoimassa korostuvat kotimaiset laatumerkit, vaikka tarjontaa on toki ympäri maailman.

"Aloitimme myymällä viimeisiä Finnkarelia Virkkeen viimeisiä tuotteita näytevarastosta. Meillä oli 200 neliötä ja yksi kassakone. Olimme kyllä silloinkin jo aika rinta rottingilla, kun kauppa alkoi käydä", Mattila nauraa.

Nyt ympärillä on kahdeksantuhatta neliötä avaraa myymälätilaa vanhoissa tehdastiloissa. Kauppa käy, asiakkaita riittää ja monia entisiä Virkkeen työntekijöitä on tutussa talossa töissä taas, uusissa tehtävissä.

Kaveria ei jätetä – vakuutuksilla turvataan myös yrittäjäkumppanin tulevaisuus

Yrittämiseen liittyy aina riskejä. Frisk korostaa, ettei riskejä pidä kuitenkaan pelätä. Niihin voi ja kannattaa varautua. Näin voi keskittyä turhan stressaamisen sijaan uuden luomiseen ja kaupankäyntiin.

"Olen yrittäjäsuvusta. Isoisäni perusti aikoinaan Tuomisen Puku Oy:n, sitä kautta tulin alalle. Olen nähnyt vaateteollisuuden monet vaiheet. Huiman kasvun ja kivijalkakaupan kukoistusvuodet, idänkaupan, laman – kaiken sen, mikä lopulta juontaa juurensa meihin ja Megamyynti Areenaan", Frisk taustoittaa.

"Me kaksi omistamme tämän yrityksen puoliksi. Omistuksen lisäksi myös osaamisemme menee aika tarkkaan tasan.

Molempien panostus on kriittinen ja jos jompikumpi meistä joutuu pelistä pois, on ihan selvä, ettei yritys ole enää entisensä. Tämän otimme lähtökohdaksemme myös vakuutusasioissa", Mattila tähdentää.

"Molempien panostus on kriittinen ja jos jompikumpi meistä joutuu pelistä pois, on ihan selvä, ettei yritys ole enää entisensä. Tämän otimme lähtökohdaksemme myös vakuutusasioissa."

"Henkivakuutussumma on meillä molemmilla sellainen, että jos toiselle sattuu jotain – sairastumme tai joudumme onnettomuuteen – niin korvaukset ovat hyvät. Vakuutukset on määritelty siten, että yhteinen yrityksemme ei koskaan jää tyhjän päälle. Esimerkiksi henkivakuutuksesta puolet menee omaisillemme ja puolet firmalle. Se on aika poikkeuksellista, mutta emme voi kahden yrittäjän yhteistyössä ottaa vakuutusta, jossa edunsaajiksi nimettäisiin vain kummankin omaiset", Mattila kertoo.

"Meidän mallilla toiselle osapuolelle jää aikaa etsiä uusi ratkaisu rauhassa, eikä hän jää tyhjän päälle. Halusimme taata ainakin puoli vuotta puskuriaikaa, jonka voisi käyttää siihen, että täyttää toisen jättämän tyhjiön. Toivottavasti emme joudu koskaan tähän tilanteeseen, mutta tällä elämänkokemuksella sitä tietää, että vannomatta paras", Frisk jatkaa.

Vakuuttajikseen Frisk ja Mattila ovat valinneet Mandatum Lifen ja Ifin. Mattila kiittää erityisesti Mandatum Lifen aktiivisuutta ja ammattitaitoa vakuutusratkaisun suunnittelussa.

"Emme olisi välttämättä itse oivaltaneet hoitaa vakuutuksia juuri näin. Yrittäjänä sitä usein ajattelee elävänsä ikuisesti ja keskittyy niin täysillä nykyhetkeen ja kaupankäyntiin, ettei tule ajatelleeksi, miten vakuutus kannattaisi parhaiten hoitaa", Mattila muistelee.

"Esimerkiksi seuraajakysymys on kahden yrittäjän kaupassa täysin erilainen kuin vaikkapa perheyhtiöissä. Meilläkin lapset ovat vasta aikuisiän kynnyksellä, opiskelevia myöhäisteinejä. Haluaisivatko he edes tänne, jos yks kaks joutuisivat vastuuseen?  Tekemämme ratkaisu turvasi paitsi perheen, myös yrittäjäkumppanin ja Megamyynti Areenan tulevaisuuden. Meidän mallissamme, tasavertaisessa kahden kaupassa, yrittäjäkumppanuudessa, se oli ainoa oikea vaihtoehto", Mattila sanoo.

Sisarkauppa Salossa – ja lisää tulossa

Tänä päivänä moni kuluttaja siirtyy verkkoon ja putiikit lyövät lappua luukulle, mutta Megamyynti Areena kasvaa ja kukoistaa. Aukioloaikoja lisättiin juuri reippaasti ja marras-kuussa 2013 avattiin sisarkauppa Saloon. Salon jälkeen on tarkoitus kasvaa lisää, uusia kauppapaikkoja etsitään aktiivisesti.

"Vanha vähittäiskaupan malli on tulossa tiensä päähän. Asiakkaille on tarjottava jotain uutta. Megamyynti Areena tekee sen. Me tunnemme kuluttajat ja tiedämme, mitä he nyt hakevat. Teemme päätöksiä nopeasti, tällainen kahden omistajan malli mahdollistaa sen. Olemme rohkeasti kokeilleet uutta ja se toimi. Sloganimme on, että rakkaudessa ja shoppailussa kaikki on sallittua."

"Meillä on toki ollut huikean hyvä tuuri ja tiedämme sen. Ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettu, että kaikki menee aina näin hyvin. Tiedämme molemmat, että kaupan alalla asiat muuttuvat tiuhaan tahtiin ja edessä voi olla vaikka mitä. Siksi meillä on vakuutukset kunnossa", Mattila korostaa.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä