Miten Pohjoismaat pärjäävät tuottovertailussa?

16.6.2016 Kuvat: Elvi Rista / Petri Krook

Kaikki Pohjoismaat ovat kuuluneet viimeisen 20 vuoden aikana maailman 10 parhaiten tuottaneen osakemarkkinan joukkoon. Pohjoismaisia osakkeita seuraavat salkunhoitajat Mika Heikkinen ja Matias Rundgren kertovat, mistä menestys johtuu.

Ei mikään pieni markkina-alue

”Pieniksi reunamarkkinoiksi usein miellettyjen Pohjoismaiden koko on yhteensä todellisuudessa n. 1 500mrd dollaria, ja vastaa näin lähes Saksan (n. 1 700mrd) osakemarkkinan kokoa”, Heikkinen konkretisoi.

Mika Heikkinen

Mika Heikkinen

Bruttokansantuotteella mitattuna Pohjoismaat (Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska) yhdessä muodostaa 12. suurimman markkina-alueen. Suuri yhteismarkkina tarjoaa siis runsaasti mahdollisuuksia.

”Yhtiöt ovat kansainvälisiä, joten pohjoismaisten yritysten kannalta maailmantalouden kasvu on paikallista taloustilannetta tärkeämpää. Noin 60–70 prosenttia liikevaihdosta tulee muualta kehittyneiltä markkinoilta ja kotimarkkinat muodostavat liikevaihdoista vain pienen osuuden”, kommentoi puolestaan salkunhoitaja Matias Rundgren.

Esimerkiksi Suomen bruttokansantuote ei ole kasvanut viimeiseen neljään vuoteen, mutta kansainvälisesti toimivien yhtiöiden vuoksi osakemarkkinoilla meno on ollut samaan aikaan nousujohteista.

”Pohjoismaisilla osakemarkkinoilla on ollut vuosien saatossa runsaasti heiluntaa, mutta sijoittaja on saanut riskille myös vastinetta hyvien tuottojen muodossa”, Heikkinen pohtii.

Pohjoismaissa sijoittaja nauttii hyvää hajautusta, sillä markkina-alueen maat ovat riippuvaisia hyvin eri toimialoista.

Matias Rundgren

Matias Rundgren

”Markkinan kymmenestä eri sektorista yhdenkään paino ei ylitä 20 prosenttia salkussa”, Heikkinen sanoo.

Otollinen ympäristö kasvaa

Heikkisen mukaan Pohjoismaissa markkinoiden rakenne on tärkeä taustasyy tuottojen muodostumiselle. Markkinoilla toimii paljon pieniä ja kasvuhakuisia yrityksiä ja Pohjoismaissa on hyvä maine vakaana toimintaympäristönä. Se tekee kansainvälistyvistä yrityksistä myös houkuttelevia ostokohteita.

”Hyvä maine johtuu mm. toimivista johtamiskäytännöistä ja järjestelmällisestä raportoinnista. Pohjoismaiset yritykset tekevät myös itse yritysostoja kasvaakseen”, Heikkinen sanoo.

Pohjoismaiden hyvä maine on viimeisen lähes 20 vuoden aikana parantunut myös ympäristövastuullisten toimintatapojen ansiosta. Rundgrenin mukaan tutkimukset osoittavat Pohjoismaiden olleen kehityksen eturintamassa jo pitkään.

”Markkina-alueen talouskasvu on tuplaantunut 1990-luvun puolivälistä, mutta päästöjä on samalla leikattu Nordic Statisticsin mukaan lähes 20 prosenttia”, Rundgren huomauttaa.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä