Palkittu-podcast

Ota spontaani kiitos osaksi palkitsemista

13.9.2018

Välitön palkitseminen yleistyy yrityksissä. Palkittu-podcastissa pohditaan, miten se sopii osaksi palkitsemisen kokonaisuutta ja millaisia asioita on verotuksen kannalta otettava huomioon.

Palkittu-podcastin viidennessä jaksossa Noora Marttisen vieraina ovat Efiman toimitusjohtaja Tero Salminen ja verokonsultti Jarkko Kuusinen.

Välittömällä tai pikapalkitsemisella tarkoitetaan työntekijän kiittämistä mahdollisimman nopeasti onnistuneen suorituksen jälkeen. Esimerkiksi digitaalisia liiketoimintaprosesseja kehittävässä Efimassa halutaan palkita spontaanisti yrityksille tärkeissä asioissa onnistumisesta, kuten hyvästä asiakaspalautteesta tai menestyksestä asiakastyytyväisyyskyselyssä.

Pikapalkitsemisen tavat vaihtelevat. Efimalla palkkioita annetaan smoothie-lahjakortista Vuoden efimalainen -tunnustukseen, joillakin yrityksillä on käytössä mummo- ja pappavapaat tuoreille isovanhemmille.

Spontaaniin palkitsemiseen liittyy kuitenkin reunaehtoja. Yksi keskeinen kysymys on, milloin palkitsemisesta pitää maksaa veroja. Tätä pohtivat HR Ennakkoverokonsultoinnin Jarkko Kuusisen asiakkaat.

Miksi välitön palkitseminen kasvattaa suosiotaan? Miten se auttaa tukemaan yrityskulttuuria ja arvoja ja edistämään yrityksen strategiaa? Miten varmistetaan, että toimitaan verotuksellisesti järkevästi ja vältetään ikävät yllätykset?

Kuuntele Palkittu-podcast.

Kuuntele podcast:

iTunes Podcast
Spotify

Palkittu on ainoa suomenkielinen palkitsemista käsittelevä podcast. Podcastissa Mandatum Lifen alan huippuasiantuntijat jakavat uusimman tutkitun tiedon, parhaat käytännöt ja yritysmaailmasta jo saadut opit yhdessä mielenkiintoisen vieraan kanssa. Podcastista kuulija saa ratkaisuja palkitsemisen toteuttamiseen: miten se tukee yrityksen strategiaa ja tavoitteita, vaikutukset ovat halutunlaisia ja investoinnista saa kaiken hyödyn irti.

#palkittu

Tilaa uutiskirje

Saat sähköpostiisi kerran kuussa uusimmat artikkelit henkilöstön eläkeasioista ja palkitsemisesta.

Kiitos tilauksesta!

Täytäthän ensin sekä nimesi että sähköpostiosoitteesi.

Lomakkeen lähettämisessä tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä