Optimistin tulevaisuus

20.4.2012 Petri Niemisvirta, toimitusjohtaja, Mandatum Life

Pessimisti ei ehkä pety, mutta optimisti elää onnellisemman elämän. Olen aina uskonut haastavienkin tilanteiden tarjoavan jotain hyvää. Rankka paikka pakottaa uusiutumaan, miettimään tavoitteita ja kyseenalaistamaan keinot, joilla niihin pyritään.

Suomessa muutokset väestön ikärakenteessa saavat asiantuntijat maalaamaan tulevaisuudenkuvia synkällä siveltimellä. Väestö vanhenee ja nuorten työelämään siirtyminen ottaa enemmän aikaa kuin kansantalous kestäisi. Ihmisten työurien jäädessä turhan lyhyiksi alkaa kantosuhde olla ennusteiden mukaan kestämätön niinkin pian kuin 2020.

Ongelmia on helppo luetella, mutta vaikea ratkaista. Kukaan ei ole niin viisas, että pystyisi ratkaisemaan ongelmavyyhdin yksin. Uskon kuitenkin, että optimistisella ajattelulla ja omaan tekemiseen luottamalla haaste käännetään mahdollisuudeksi.

Yritysten etevyys punnitaan aina viime kädessä suhteessa kilpailijoihin. Nyt yrityksille on tarjolla kullanarvoinen tilaisuus nostaa omaa kilpailukykyään. Isojen muutosten kynnyksellä yrityksissä on hyvä tarkastella, mihin oma kilpailukyky rakentuu. Onko yrityksellä oikea ympäristö toiminnan ja oikeanlaisen henkilökunnan saatavuutta ajatellen?

"Vääristä asioista ei kannata palkita eikä väärin keinoin kannustaa."

Motivoidaanko henkilökuntaa tavoin, joilla kaikista saadaan varmasti paras osaaminen yrityksen käyttöön? Kannustetaanko työntekijöitä sitoutumaan yhteisten päämäärien saavuttamiseen?

Menestyneimmissä yrityksissä työn- antajan ja työntekijöiden tavoitteet kohtaavat toisensa oikealla tavalla. Vääristä asioista ei kannata palkita eikä väärin keinoin kannustaa. Väestön vanhetessa lisäeläkeratkaisujen painoarvo avainhenkilöiden kannustuskeinona tulee varmasti kasvamaan.

Suosittelenkin nuoria, työelämään tulevia kilpailuttamaan huolellisesti tulevan työnantajansa. Palkan, bonuksien ja muiden rahallisten, nopean aikavälin kannustimien ohella on hyvä vertailla sitä, miten työnantaja huomioi työntekijän eläkkeen. Vaikka työelämää olisi edessä vielä 40 vuotta, optimisti ajattelee myös niiden jälkeisiä 25 vuotta, jolloin tavoitteena on tehdä kenties jotain muuta.

Tavoitteiden toteutuminen riippuu tämän päivän ratkaisuista. Minä miettisin tarkkaan, kenelle menisin töihin.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä