Petri Malinen

Näin sijoittaa yrittäjä

14.2.2014 Kuvat: Suomen Yrittäjät

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 325 000 yrittäjää ja yrittäjäperheenjäsentä1. Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen, kun puhutaan sijoittamisesta, voidaanko yrittäjistä puhua yhtenä ryhmänä?

"Luonnollisesti yrittäjillä on erilaisia elämäntilanteita ja tavoitteita tulevaisuuden varalle, mutta tietyt asiat myös yhdistävät yrittäjiä. Yrittäjähän sijoittaa pääsääntöisesti ensimmäiseksi omaan yritykseensä: tavoitteena on saada se kannattavaksi ja kasvuun. Yritykseen kerrytetään jonkun verran nettovarallisuutta puskuriksi huonoja vuosia varten, ja tähän myös verotusjärjestelmämme kannustaa", Malinen toteaa.

"Kyllä suomalaisen yrittäjän tavoite on aina menestyä. Varallisuuden kasvattaminen on osa tätä. Kun menestyvä yritystoiminta on luotu, yrittäjä ei kuitenkaan yleensä haaveile jalkojen nostamisesta pöydälle, vaan hakee uusia haasteita".

Start-upit kiinnostavat: yrittäjä sijoittaa yleensä toiseen yritykseen

Kun oma yritys on saatu kasvatettua ja kannattamaan, monet vakavaraiset yrittäjät ottavat nettovarallisuutta yrityksestä ulos osinkoina. Useimmiten yrittäjä sijoittaa nopeasti jälleen toiseen yritykseen, esimerkiksi start-upiin.

"Ensisijaisesti kyseessä on tietysti sijoitus, jossa pääomalle haetaan tuottoa, mutta yrittäjälle kyse on myös mentoroinnin mahdollisuudesta. Kokenut yrittäjä haluaa jakaa omaa yrittäjäosaamistaan ja pystyy auttamaan yrityksen kehittämiseen liittyvien haasteiden, kuten tuotteiden kaupallistamisen kanssa. Tällöin sijoituksen tuottovaatimuksia ei yleensä katsota kovin tiukalla aikataululla, vaan kokonaisuus ratkaisee. Erikseen ovat tietysti ne menestyneet suomalaiset yrittäjät, jotka toimivat jo pääomasijoittajina ja hakevat tuottoja ammattimaisemmin."

Yrittäjä ottaa luonnostaan riskiä

Yrittäjällä on usein keskivertokansalaista paremmat lähtökohdat lähteä hoitamaan varallisuuttaan – rahoitusasiat ovat ainakin jollain tavalla tuttuja oman yrityksen perustamisen kautta. Yrityksen koko, oman yrittäjäuran pituus ja yrityksen elinkaaren vaihe vaikuttavat yrittäjän kohdalla merkittävästi siihen, miten varallisuuden hoitoa suunnitellaan.

"Suomalaiset yrittäjät sijoittavat toki myös muualle kuin listaamattomiin yrityksiin, esimerkiksi pörssiin ja rahastoihin. Yksi yrittäjiä yhdistävä piirre on tietty riskinottokyky- ja halu, joka on yrittäjyyden perusedellytys. Oman yrityksen perustaminen vaatii aina riskinottoa, ja tämä näkyy myös, kun myöhemmin lähdetään sijoittamaan oman yrityksen ulkopuolelle. Toisaalta yrittäjillä on aika hyvä tuntuma riskienhallinnasta: ymmärretään riskit ja osataan mitoittaa ne omaan riskinkantokykyyn", Malinen arvioi.

Eläkeaikaan ei vieläkään osata varautua riittävästi

Malisen mukaan yrittäjät sijoittavat jonkin verran myös oman tulevaisuutensa varalle, mutta säästäminen ei ole niin yleistä kuin voisi ajatella.

"Suurimpia haasteita on edelleen lisätä yrittäjien ymmärrystä siitä, että omaan eläkeaikaan pitää varautua paremmin. Yrittäjien eläkejärjestelmää pitäisi kehittää, mutta yrittäjien pitäisi myös itse pohtia, millaisen elintason he haluavat itselleen eläkkeellä. Yrittäjäuran alkuvaiheessa on perusteluakin pitää eläketason määräävä työtulo matalana, mutta yrityksen muuttuessa vakavaraiseksi työtuloa ei useinkaan huomata nostaa," Malinen huomauttaa.

"Yrityksen myyminen ei saisi olla ainoa suunnitelma eläkeajan varalle, sillä siinä onnistuminen ei ole mitenkään itsestään selvää eikä yrityksestä välttämättä saakaan toivomaansa hintaa ilman yrittäjän omaa erityisosaamista."

Palveluala suurimmassa murroksessa

Vuonna 2014 tehtyjen yhteisö- ja osinkoverotuksen muutosten vaikutukset näkyvät varmasti siinä, miten yrittäjät ja yritykset varojensa hoitoa suunnittelevat, Malinen uskoo. Talouden kääntyessä kasvuun myös yrityksissä nähdään tarvetta kasvaa, mikä realisoituu yritysten nettovarallisuuden lisääntymisenä.

"Yrittäjien verotietämyksessä on isoja vaihteluita. Toisaalta merkittäviä muutoksia tapahtuu, kun esimerkiksi palveluala uudistuu voimakkaasti. Sinne syntyy uusia yrityksiä syvällistä osaamista vaativille aloille, ja näissä yrityksissä osataan aiempaa paremmin hakea palveluita kaikissa varallisuuden hoitoon liittyvissä asioissa", Malinen pohtii. 

"Kaiken kaikkiaan keskusteluun veroasioista pitäisi tuoda positiivisempia näkökulmia. Tavoitteena kuitenkin on, että suomalaiset pk-yritykset kasvavat ja kansainvälistyvät. Kansainvälisessä kilpailussa pärjääminen edellyttää myös verotuksen järkevää suunnittelua".

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä