Miltä näyttää tulevaisuuden valta?

15.3.2013 Anna Väre Kuvat: Tuukka Koski

Kautta aikojen valta on pohjautunut tietoon, pelkoon ja suuriin lupauksiin. Jokainen hallitsija on tehnyt valtakunnastaan oman näköisensä. Globalisaatio ja teknologia muokkaavat vallan mekanismeja voimakkaasti mutta vaikuttavat eri tavoin ympäri maailman. Oikein nähtynä muutokset ovat täynnä mahdollisuuksia.

Kysyimme kolmelta yhteiskunnan ja talouselämän vaikuttajalta, mistä valta tulevaisuudessa rakentuu ja ketkä maailman asioista silloin päättävät.

Matti Apunen

Matti Apunen

Vallanpitäjällä on maailman perspektiivi

Matti Apunen, johtaja, Elinkeinoelämän valtuuskunta: "Globaali markkinatalous on ennen kaikkea lupausjärjestelmä kehittyville talouksille. Suomen kaltaisissa hyvinvointivaltioissa globalisaatio halutaan nähdä pelon kautta, koska meidän ajattelutapaamme hallitsee käsitys taloudesta nollasummapelinä. Toisin sanoen meillä on enemmän menetettävää kuin bangladeshiläisellä maatyöläisellä. Hänen edistyksensä on meille uhka.

Tulevaisuuden vallanpitäjän täytyy olla rohkea. Hänellä täytyy olla poikkeuksellinen kyky liittää toisiinsa asioita, luoda epätavallisia yhdistelmiä. Ennen kaikkea hänellä tulee olla erityinen kyky asettaa selkeitä tavoitteita, jotka ovat vaativia mutta realistisia, ymmärrettäviä ja viestittävissä eteenpäin. Paljon puhuttu yhteisöllisyys ei missään tapauksessa tarkoita, että johtajuus olisi käynyt tarpeettomaksi.

Paljon puhuttu yhteisöllisyys ei tarkoita, että johtajuus olisi käynyt tarpeettomaksi.

Vallanpitäjällä tulee olla maailman perspektiivi, kyky ymmärtää oikein globalisaation luonnetta ja vaikutuksia. Rise of the Rest, kehittyvien talouksien dynaamisuus on valtava liikevoima. Tämä kilpailu ja sen haaste eivät poistu sillä, että suomalaiset sulkevat silmänsä ja toivovat paluuta vanhaan sääntelytalouksien ja suljettujen rajojen onnelaan.

Globalisaatio muuttaa vallan mekanismeja. Yhdysvallat pysyvät sotilaallisena supervaltana, koska muut ovat haluttomia maksamaan maailman poliisitoiminnan laskuja. Kiina säilyy taloudellisena supervaltana, koska vain se pystyy rahoittamaan maailmanpoliisin puuhat. Olennainen kysymys kuuluu: millä foorumilla tehdään tärkeimmät globaalit ratkaisut?

On täysin mahdollista, että vastaus on G-Nolla, kansainvälisen politiikan malli, joka perustuu alueellisiin valtapiireihin. Tällöin maailmaa hallitsisivat tahoillaan alueelliset suurvallat, joilla olisi erittäin vahva ote lähiympäristöönsä mutta ei riittävästi voimaa tai halua toimia globaalisti. Mutta koska kaikilla tyhjiöillä on taipumus täyttyä, tämäkin täyttyy. Oli G:n numero mikä hyvänsä, on paras katsoa, että EU olisi yksi näistä numeroista. Maa, jolla 15 vuoden päästä on käytössään eniten energiaa, on ykkönen vertaistensa joukossa."

Harri Kerminen

Harri Kerminen

Valta kärjistyy luonnonvaroihin

Harri Kerminen, hallitusammattilainen: "Hyvä johtaja tuntee itsensä. Hän on karismaattinen roolimalli, joka sytyttää ihmisiä, innostaa, luo energiaa ja näyttää tietä. Hän osaa vedota ihmisten oikeudentajuun. Harva johtaja uskaltaa elää arvojensa mukaan, sillä niin politiikassa kuin yritysmaailmassakin ne luovat usein jännitteitä toimintakentän kanssa. Johtajan on kestettävä arvostelua ja oltava valmis ottamaan sitä vastaan.

Koska ihmisiä ei voi enää hallita pimittämällä tietoa, keinottelu ja manipulointi vallan käytössä vähenevät ja statusta tärkeämmäksi nousee arvovalta. Organisaatiossa hyvä suoritus ei lähde laatikkoleikeistä. Johtaminen tulisi karsia vallan merkeistä, sillä tittelit viestivät vääränlaista maailmaa. Vallankäytöllä voi pärjätä hetken tai kriisitilanteissa, mutta ei pidempään. Statusta tärkeämpiä ovat johtajan näkemys, osaaminen ja vaikuttamistaidot.

Politiikka ja yritysmaailma ovat ikään kuin vallan vastavoimat. Tasapainon vuoksi molempia tarvitaan. Nyt kun kuka tahansa voi jakaa ja vastaanottaa tietoa, kansalaisvaikuttamisen ja kolmannen sektorin järjestöjen merkitys korostuu. Uskon myös sosiaalisen median muuttavan maailmaa tavalla, jota ei vielä osata arvioida.

Harva johtaja uskaltaa elää arvojensa mukaan.

Mikäli kasvu jatkuu samanlaisena, 20 vuoden päästä maailman huipulla ovat Kiina, Yhdysvallat, Eurooppa ja Intia, tässä järjestyksessä. Luonnonvarat, erityisesti puhdas vesi ja ravinnon riittävyys, tulevat ohjaamaan vallan rakentumista voimakkaasti. Tämä ei vielä näy Yhdysvalloissa tai Euroopassa, mutta on merkille pantavaa, kuinka Kiina on jo pitkään investoinut Afrikkaan varmistaakseen teollisuutensa vaatimien luonnonvarojen saatavuuden. Kun tilanne kärjistyy, tapahtumia voi verrata esimerkiksi siihen, millainen vaikutus Yhdysvalloilla on ollut arabimaiden öljykentillä.

Suomen talouselämälle globaalit muutokset ovat suuria mahdollisuuksia. Meidän on osattava lukea megatrendejä ja oltava kansainvälisesti avoimia ja aktiivisia. On aika toimia Team Finland -hengessä."

Tapani Ruokanen

Tapani Ruokanen

Tulevaisuuden valta on läpinäkyvää

Tapani Ruokanen, päätoimittaja, Suomen kuvalehti: "Montesquieun vallan kolmijako-oppiin on myöhemmin lisätty media neljäntenä valtiomahtina. Sittemmin mukaan ovat tulleet ammattiyhdistykset, mutta viimeisin mahti on kasvanut sosiaalisesta mediasta. Media ei ole enää portinvartija, joka päättää mitä julkisuuteen pääsee. Median tulee kaivaa esiin asioita, jotka halutaan salata ja jotka muuten jäisivät pimentoon, vaikka ihmisillä on oikeus tietää niistä. Näin valta siirtyy niille, joilla on kyky tuottaa kansalaisten kannalta merkittävää ja sivuuttamatonta tietoa.

Median tehtäviin kuuluu yhteiskunnallinen keskustelu, arviointi ja kritisointi. Suvaitsevaisuus on juuri nyt niin vahva arvo, että on kysyttävä, onko ihmisellä enää oikeutta edustaa yhtä näkemystä?

Ihailen Yhdysvaltojen perustuslain ajatusta, että jokaisella on oikeus onnen tavoitteluun. Tämä antaa kaikille mahdollisuuden kasvaa omaan mittaansa edellytystensä mukaan. Käytännössä tätä oikeutta rajoittavat vain toisten ihmisten samat oikeudet.

On taisteltava kyynisyyttä vastaan, sillä siitä seuraava välinpitämättömyys on tuhoisaa.

Tulevaisuuden kannalta tärkeintä on toivo. Niin kauan kun ihminen uskoo parempaan, elämä jatkuu. On taisteltava kyynisyyttä vastaan, sillä siitä seuraava välinpitämättömyys on tuhoisaa.  Millään ei ole mitään väliä. Koska lapset ja nuoret ovat tulevaisuus, on vanhemmilla kasvattajina suunnattomasti valtaa siinä, millaisen elämän he lapsilleen antavat.

Maailmassa käydään jatkuvaa taistelua siitä, kenen ehdoilla kehitystä viedään eteenpäin. Tulevaisuudessa vallankäytön tulee olla entistä läpinäkyvämpää. Tieto leviää ympäri maailman niin nopeasti, etteivät diktaattorit voi enää toimia salassa. Kun epäkohdat tulevat julki, ihmiset protestoivat ja vaativat muutosta.

Hyvän johtajan tulee tunnistaa kansakunnan arvot. Pitää sanoa ja näyttää esimerkkiä. Vallanpitäjän ei kannata liikaa ripustautua statukseen, sillä kunnioitus ansaitaan muulla tavoin. Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia vallanpitäjiä. Joka haluaa olla ensimmäinen, olkoon hän muiden palvelija."

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-17, pe 8-16

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä