Listautumiset ovat voimavara Pohjoismaissa vuosiksi eteenpäin

10.8.2017 Kuvat: iStock Photo

”Olemme puhuneet paljon siitä, kuinka hyvä ympäristö Pohjoismaat ovat yrityksille toimia. Koulutettu työvoima, vähäinen korruptio ja vakaus näkyvät listautumisten määrässä”, sanoo Mandatum Lifen seniorisalkunhoitaja Mika Heikkinen.

Kuluvana vuonna listautumisia on nähty Nasdaq Nordicissa yli 50 pelkästään ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Aiempina vuosina listautumisia nähtiin 80–90 kappaleen verran. Vaihtoehtoisissa listauspaikoissa, kuten Nasdaq First Northissa, käy myös kova kuhina.

Mika Heikkinen

Mika Heikkinen

”First North on selkeä voittaja vaihtoehtoisten listautumispaikkojen eurooppalaisessa vertailussa. Hyvä näin, sillä se kertoo myös sitä, että meillä on vuosiksi eteenpäin hyviä siemeniä tuleville vuosille. Yritykset kasvavat ja nousevat päälistoille. Tilanne on sijoittajalle erittäin mielenkiintoinen”, Heikkinen korostaa.

Myös yritysostoja on nähty runsaasti viime vuosina. Yrityskauppa-aktiviteetti on sijoittajalle hyvä mahdollisuus, sillä yritysostojen kohteena olevien yritysten osakekurssit usein nousevat reippaasti ostouutisten tullessa julki. Samalla yritysosto on hankkivalle yritykselle nopea ja tehokas tapa laajentaa ja kasvattaa liiketoimintaa.

”Syksylle odotetaan lisää yritysostoja ja myös listautumisinto voi jatkua vielä syksyn aikana”, Heikkinen pohtii.

Kuva 1. Listautumiset Euroopassa ja vaihtoehtoiset listautumispaikat

Lähde: Pricewaterhousecoopers

Lähde: Pricewaterhousecoopers

Tilaa uutiskirje

Haluan tilata sijoittamisen kuukausittaisen uutiskirjeen.

Kiitos tilauksesta!

Täytäthän ensin sekä nimesi että sähköpostiosoitteesi.

Lomakkeen lähettämisessä tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä