Taiteen henki

Yllättäviä tulkintoja ja kiehtovia tarinoita – ”Kansallinen kuvastomme on muuttunut vain vähän”

8.12.2017 Hanna Tohtua

Taiteella on paikkansa meidän suomalaisten yhteisessä muistissa, mutta mikä tekee taiteesta suomalaista? Kansallisen taiteen käsite alkoi rakentua 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, johdattelee historioitsija Laura Kolbe.

”Suomalainen taide syntyi, kun suuren yhteiskunnallisen uudistusliikkeen seurauksena asiat ja ilmiöt alkoivat näyttäytyä kansallisajattelun valossa. Taiteeseen alettiin soveltaa kansallisajattelua samaan tapaan kuin kirjallisuuteen ja runouteen – vaikka tiedämme, ettei millään taiteenlajilla sinänsä ole omaa kansalliskieltään.”

Taiteemme kansallisen kertomuksen synnyssä kahdella Pariisin maailmannäyttelyllä oli iso merkitys. Ne järjestettiin vuosina 1889 ja 1900.

Taiteemme kansallisen kertomuksen synnyssä kahdella Pariisin maailmannäyttelyllä oli iso merkitys.

Kolben mukaan Suomen osallistumisen merkitystä maailmannäyttelyyn pohdittiin turkulaisessa lehdessä vuonna 1889 näin:

”Suomi voisi näyttää, etteivät suomenmaan asujaimet ole williä metsäläisiä eikä se maa ole niin kolkko ja wiljelemätön eikä myöskään niin ruma kuin on luultu.”

Vuoden 1900 maailmannäyttely oli Suomelle menestys. Esillä oli kaikkea koululaisten käsitöistä brodeerauksiin ja seinävaatteisiin, kalapyydyksistä puukkoihin ja suksiin. Ajan kansainvälinen lehdistö loi Suomesta kuvaa viattomana pohjoisena paratiisina.

”Näyttely kiteytti 117 vuotta sitten kansallisen kuvastomme ja identiteettimme. Se on itse asiassa muuttunut noista ajoista aika vähän. Kun pyydän luennolla nuorisoa kirjoittamaan kolme asiaa, jotka liittyvät suomalaisuuteen, kärjessä ovat aina joulupukki, puukko ja ruisleipä.”

Laura Kolbe, historiantutkija ja Helsingin yliopiston professori

Lue myös: Kuraattori Tuula Karjalaisen ajatukset näyttelystä.

Lue myös: Pekka Mattilan ajatuksia taiteen arvosta.

Kurkistus Sammon kokoelmaan esittelee suomalaisen taiteen harvoin nähtyjä helmiä kultakaudelta modernismiin. Kokoelmaa esittelevä Taiteen henki -näyttely järjestetään Helsingin Taidehallissa 25.11.–31.12.2017.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä