Kokoa salkkusi oikein – 5 vinkkiä osakesijoittajalle

11.6.2015 Kuvat: iStockphoto / Tomi Parkkonen

Euroopan piristynyt talouskasvu, hyvin mennyt tuloskausi sekä yritysten parantuneet näkymät ovat antaneet hyvin vauhtia osakemarkkinoiden nousulle. Salkunhoitaja Samuli Outinen kertoo, miten tunnistat hyvän sijoituskohteen osakesalkkuasi rakentaessa.

1. Sijoita liiketoimintaan, jota ymmärrät

Hyvän osakesalkun kivijalka on sijoitukset, joiden liiketoimintaa on helppo ymmärtää.

"Esimerkiksi vahvan brändin omaaviin yhtiöihin on helppo samaistua, sillä tuotteet ovat jokapäiväisessä käytössä ja tuttuja kaikille kuluttajille", Outinen sanoo.

2. Huomioi selkeä strategia ja hyvä johto

Työelämässä tiedetään, että ihmisillä on keskeinen rooli yrityksen menestyksen aikaansaamisessa. Näin ajattelee myös ammattisijoittaja sijoituskohteita valitessaan.

Samuli Outinen

Samuli Outinen

"Sijoittajan näkökulmasta johdon sitoutuminen pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen on tärkeää. Pienemmissä yrityksissä perheomistajuus on usein plussaa – sijoittaja voi luottaa, että yhtiön johdolla on samansuuntaiset intressit yhtiön menestyksen suhteen kuin sijoittajalla."

3. Arvosta vakautta ja vahvaa markkina-asemaa

"Valitse salkkusi kivijalaksi vahvoja ja vakaita yhtiöitä, jotka ovat pystyssä vielä kymmenienkin vuosien päästä ja joilla on liiketoimintaa maailman jokaisessa kolkassa. Markkina-asemaa ja hinnoitteluvoimaa tukevat kehittyvien markkinoiden keskiluokan vaurastuminen sekä nuorison muuttuvat kulutustottumukset", Outinen korostaa.

4. Raha puhuu puolestaan

"Vahva tase ja hyvä kassavirta mahdollistavat investoinnit. Yritysten hyvä kassavirta näkyy esimerkiksi yritysostoina, mikä on ollut viime aikoina erityisen vilkasta. Yritysostot voivat nostaa liiketoiminnan uusiin mittasuhteisiin", Outinen sanoo.

"Sijoittajan näkökulmasta johdon sitoutuminen pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen on tärkeää."

Hyvä kannattavuus on avainasemassa, jos pienempi yritys haluaa pärjätä suurempien joukossa. Outisen mukaan Euroopan taloudellisesti vaikeiden vuosien jälkeen monien yhtiöiden kulutehokkuus on parantunut.

5. Unohda ajoituksesta murehtiminen

Mistä tietää, onko nyt oikea aika sijoittaa? Ovatko osakkeet halpoja vai kalliita?

"Aloittelevalle sijoittajalle sanoisin: Älä murehdi liikaa ajoituksesta, sillä sijoittaminen kannattaa aina. Säännöllinen sijoittaminen on myös fiksua aikahajauttamista. Itse sijoituspäätös on sijoittamisen aloittamisen suurin este."

Kokeneelle sijoittajalle Outinen kehottaa ostamaan "dipeissä", eli tilapäisissä markkinalaskuissa.

"Markkinaheiluntaa on aina luvassa, mutta sen takia ei kannata myydä kaikkea pois, vaan säätää riskitasoa. Menestyneet sijoittajat uskaltavat ostaa kun muut myyvät, vaikka pahalta tuntuukin", Outinen sanoo.

Valitse laatuyhtiöt sijoituksesi kivijalaksi »

Hae tuottoa Euroopan parhaista kasvuyrityksistä »

Pienet ja keskisuuret porskuttavat

Jos etsit salkkuusi hyvän tuottopotentiaalin kasvuyrityksiä, Outinen kehottaa kääntämään katseen eurooppalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

"Piensijoittajan on vaikeampaa sijoittaa eurooppalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin omatoimisesti, sillä valinnanvaraa on valtavasti. Ilman suurempaa tuntemusta yrityksistä ja markkinoista, sijoittaminen näihin voi olla neulan etsintää heinäsuovasta."

Esimerkiksi European Small & Mid Cap -sijoituskorissa on yrityksiä teollisuudesta, finanssialalta, kestokulutushyödykkeistä ja informaatioteknologiasta, pääosin Saksasta ja Isosta-Britanniasta. Sijoituskori on tuottanut vuoden alusta yli 24 % (11.6.2015). Outisen mukaan Euroopan taloustilanteen piristyminen on vain osasyy hyvin menneelle vuodelle.

"Salaisuus piilee kasvumahdollisuuksissa, joita löytyy taloustilanteesta huolimatta. Liiketoiminta on kannattavaa, pitkälle erikoistunutta ja erittäin kilpailukykyistä. Valinnanvaraa on paljon ja myös yrityskaupat luovat hyviä edellytyksiä markkinoille", Outinen summaa.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä