Haluatko saada aikaan enemmän? Nuku enemmän, älä vähemmän

25.9.2015 Blanca Juti Kuvat: Jyri Laitinen

Kirjailija, The Huffington Post -lehden päätoimittaja Arianna Huffington on yrittänyt kertoa meille jo jonkin aikaa, että menestyäksemme meidän on nukuttava enemmän. Hän on oikeassa. Ajatus on yksinkertainen, mutta monille käänteentekevä. Kun päivän aikana pitäisi saada aikaan niin paljon ja joudumme tasapainoilemaan monen eri asian välillä, varastamme ajan usein yöunistamme. Kannamme univelkaamme kuin kunniamerkkiä tyytyväisenä siitä, miten tehokkaita olemme olleet.

Todellisuudessa huijaamme itseämme, ja tästä on jopa tieteellisiä todisteita. Steven Lockley on unitutkimuksen professori Harvardin yliopistossa ja palautumisen asiantuntija Hintsa Performance -valmennuskeskuksessa. Aki Hintsa tiimeineen on valmentanut mm. useita Formula 1 -kuljettajia. Ja tässä tulee salaisuus: F1-maailmanmestarit nukkuvat hyvin.

Lockleyn mukaan ongelmana on, että emme useinkaan itse huomaa univajettamme. Jos valvot yhtäjaksoisesti 24 tuntia, osaat odottaa, että reagointikykysi on heikentynyt. Et ehkä ole yllättänyt kuullessasi, että reagointikykysi on tällöin samalla tasolla kuin jos veresi alkoholipitoisuus olisi 0,5-0,8 promillea, mikä ylittää rattijuopumuksen rajan.

Todella yllättävää kuitenkin on, että samaan pisteeseen päätyy myös nukkumalla yhden viikon ajan vain 4 tuntia yössä. Moni meistä menee siis töihin humalaa vastaavassa tilassa – huomaamattaan. Pysähdy hetkeksi ajattelemaan, mitä tämä tarkoittaa työmatkasi turvallisuuden kannalta, jos olet autolla liikkeellä. Entä miten hyvin kykenet osallistumaan ja nauttimaan työstäsi ja ylipäätään elämästä?

"Kannamme univelkaamme kuin kunniamerkkiä tyytyväisenä siitä, miten tehokkaita olemme olleet."

Kognitiivinen valppaus parantuu unen myötä, koska uni on välttämätöntä aivojen kehittymisen ja toiminnan kannalta. Oppiminen ja oivallusten syntyminen, solujen kasvaminen – kaikkeen tähän tarvitaan unta. Myös mielenterveys ja uni korreloivat keskenään. Ne, jotka nukkuvat vähän, kärsivät todennäköisemmin ahdistuksesta ja masennuksesta. Koska hormonitasapainon (leptiinin, insuliinin, kasvuhormonin ja kortisolin) ylläpitoon tarvitaan unta, univaje on yhteydessä myös yleisimpiin sairauksiin kuten korkeaan verenpaineeseen ja ylipainoon sekä useisiin syöpiin, esimerkiksi eturauhassyöpään ja rintasyöpään. Uni ei siis vaikuta elämänlaatuumme vain nyt, vaan myös pitkällä aikavälillä.

Lockleyn mukaan aikuinen ihmisen tarvitsee vähintään seitsemän tuntia unta yössä, jotkut vielä enemmän. Ainoastaan unen määrä ei kuitenkaan ole tärkeää, vaan myös sillä on väliä, milloin heräät ja menet nukkumaan. Vuorokausirytmimme säätelee hormonitoimintaamme. Aivomme ovat kolme kertaa vähemmän reaktiivisia yöllä, koska silloin niiden on tarkoitus levätä. Päivällä nukkuminen ei siis ole ihanteellista, eikä myöskään liian aikaisin herääminen. Iltaihmisen kannattaisi aloittaa päivänsä vasta myöhemmin aamulla, kun on oikeasti terävimmillään.

"Uni ei vaikuta elämänlaatuumme vain nyt, vaan myös pitkällä aikavälillä."

Muutama tilastotieto Yhdysvalloista tekee vuorokausirytmistä todella mielenkiintoisen asian. USA:ssa liikenneonnettomuuksien määrässä on selvä piikki viideltä aamulla. Kun länsirannikon NFL-joukkueet pelaavat kotiottelun itärannikolta saapuvaa joukkuetta vastaan, he voittavat 71 % pelikerroista, koska vastustaja kärsii aikaerosta. Yli 13 tuntia ajomatkalla olleilla rekka-auton kuljettajilla onnettomuusriski on kohonnut 120 %, ja 24 tunnin työvuorolla lääkärit tekevät 36 % keskimääräistä enemmän hoitovirheitä. Unen puute vaikuttaa meihin kaikkiin, urheilijoihin, hoitajiin, poliiseihin, yritysjohtajiin.

Niille, joilla on nukahtamisvaikeuksia, Lockley suosittelee himmeneviä valoja, lämmintä, kofeiinitonta juomaa, kylpyä ja rentoutumista ennen nukkumaanmenoa. Hän neuvoo jättämään kannettavat tietokoneet, puhelimet ja TV:n makuuhuoneen ulkopuolelle. Tablettia ei kannattaisi lukea sängyssä: sininen valo vaikuttaa vuorokausirytmiin.

Kukapa ei haluaisi elää pitkää elämää terveenä? Tai tuntea olevansa henkisesti vireä ennemmin kuin väsynyt ja paikalleen jämähtänyt?

 

Blanca Juti

Kirjoittaja on Rovion brändinhallinnasta vastaava johtaja. Hän kirjoittaa Life Journaliin Hintsa Performancen asiantuntijoiden näkemysten pohjalta vinkkejä parempaan elämään ja parempiin suorituksiin.

Mitä yrityselämä voi oppia Formula ykkösiltä?

Kuvittele olevasi F1-kuski ja ajavasi 370 kilometrin tuntinopeudella. Jyrkkä käännös lähestyy. Onko sinulla varaa reagoida edes nanosekunnin viiveellä? Kun pelissä on elämäsi, haluat olla varma siitä, ettei sinun tarvitse kysyä tätä kysymystä.

Samanlaiset arjen asiat aiheuttavat stressiä niin formulakuljettajille kuin yrityselämässä työskenteleville. F1-kuskille hidastunut reagointikyky on kuitenkin elämän ja kuoleman kysymys. Jos esimerkiksi brasilialaisena kuljettajana matkustat ajamaan kilpaa Italiassa, aiheuttaa aikaero ongelmia. Jos et toivu jet lagista kunnolla, ovat paitsi mahdollisuutesi voittaa todennäköisesti huonommat, voit olla jopa hengenvaarassa. Yritysjohtaja ei välttämättä ole päivittäin hengenvaarassa, mutta huonontuneella suorituskyvyllä voi olla merkittävä vaikutus niin työhön kuin vapaa-aikaan.

Mitä F1-kuskit sitten tekevät ollakseen aina huippuvireessä? Ja mitä yrityselämä voi heiltä oppia?

Tähän haasteeseen Aki Hintsa on pyrkinyt vastaamaan. Suomalainen lääkäri on auttanut formulakuljettajia, kuten Mika Häkkistä, Kimi Räikköstä, Lewis Hamiltonia ja Sebastian Vetteliä, voittamaan kymmenen maailmanmestaruutta viimeisen seitsemäntoista vuoden aikana.

Formula 1 on tarkkuusurheilua, jossa sekä urheilijan että hänen tiiminsä ja autonsa suorituskyvyn on oltava huipussaan. Aki Hintsan filosofian mukaisesti parantunut suorituskyky syntyy hyvinvoinnin sivutuotteena. Voimme kaikki elää tasapainoista elämää terveinä, parhaassa mahdollisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Hintsan metodissa hyvään elämään pyritään tarkkailemalla ja optimoimalla omaa toimintaa kuudella osa-alueella, jotka ovat: terveys, henkinen energia, aktiivisuus, ravitsemus, palautuminen ja biomekaniikka.

Hintsan metodin ydin syntyi niiden vuosien aikana, jotka hän vietti lähetystyössä ortopedisenä lääkärinä Etiopiassa. Tuolloin hän seurasi paikallisten maratoonareiden harjoittelua. Lääkärin vastaanoton varustelu oli yhtä huono kuin urheilijoilla harjoituksissa, mutta Hintsa huomasi, että urheilijoita motivoi eteenpäin puhdas tekemisen ilo. Kukaan ei pysty muuttumaan tai parantamaan elämäänsä tietämättä, kuka todella on ja mitä elämältä haluaa. Niinpä Hintsa lähtee aina liikkeelle näistä kysymyksistä.

Yllättävää kyllä, vaikuttaa siltä, että menestyksen perusta on sekä urheilussa että yrityselämässä sama: aitous. Se, että on todella oma itsensä ja työskentelee tavoitteidensa eteen. Hintsan filosofiassa katsotaan ”sisältä ulos” – kaikki alkaa itsensä ymmärtämisestä. Sitoutuminen ja vaikutukset seuraavat perässä.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä