Hallitushai: Rohkeutta ja strategista ajattelua

21.3.2014 Harri Suutari

Ei tarvitse olla hyvä, riittää että on paras. Helsingin teknillisen oppilaitoksen opiskelutoverini kirjoittivat tämän toteamukseni matrikkeliin. Humoristiseksi tarkoitettu heittoni oli jo silloin harkittu.

Hyvä on subjektiivinen määritelmä. Paras on absoluuttinen, mitattavissa oleva. Siksi kannattaa pyrkiä suoraan parhaaksi. Tästä on kyse myös menestyvän yrityksen strategiassa. Hallituksen on haastettava johto ja ymmärrettävä, millä yrityksen parhaimmuus on saavutettu ja miten sitä ylläpidetään. Jokaisella yrityksellä on vähintään yksi tällainen ydin, muutenhan sen palveluita ei ostettaisi.

Olen työskennellyt 30 vuotta yritysjohtajana ja 20 vuotta useiden listaamattomien ja listattujen yhtiöiden hallituksissa. Työssäni minulla on ollut neljä tärkeää teemaa.

Perusliiketoiminnan kassavirran vahvistaminen. Yrityksen parhauden ydin on yrityksen kassavirran lähde, josta huolehtiminen on keskeistä toiminnan rahoituksen varmistamiseksi. Joillekin johtajille tulevaisuuden hankkeet ovat tärkeämpiä kuin nykyisen liiketoiminnan ongelmien ratkominen – aivan kuin ne korjaantuisivat itsestään, kun huomio on muualla.

Asiakasorientoituminen. Takuuvarma tie menestykseen on antaa asiakkaalle lupaus ja täyttää se. Maailma on pullollaan uusia tarpeita, mutta organisaatiomallia rakennettaessa niiden tyydyttämiselle ei usein anneta painoarvoa. On yllättävää, kuinka isotkin yhtiöt, jopa markkinajohtajat, toimivat tuotantolähtöisesti. Ne antavat asiakkaalle mahdollisuuden ostaa palvelua, jota heillä sillä hetkellä on tarjota. Hallituksen jäsenelle on suureksi eduksi, jos hän ymmärtää toimialan asiakastarpeet. Ei riitä, että asiakaspalautetta käsitellään vain tarjottujen palveluiden osalta. On ymmärrettävä syvällisemmin, mitä asiakas arvostaa.

Takuuvarma tie menestykseen on antaa asiakkaalle lupaus ja täyttää se.

Hintakilpailukyvyn korostaminen.  Olen tavannut kollegoita, joille jalostusarvon korottaminen on vaihtoehto hintakilpailukyvylle. Siis pyrkimys kaikenkarvaiseen erikoistumiseen sen sijaan, että uskallettaisiin haastaa organisaatio hintakilpailuun korkeissa volyymeissa. Lähtökohtaisesti ei ole estettä, etteikö suomalainen konserni voisi olla hintajohtaja samalla kun se on teknologiajohtaja. Tästä oiva esimerkki on aiemmin johtamani PKC Group, jonka hintakilpailustrategia on johtanut maailmanlaajuiseen paalupaikkaan.

Strategiset investoinnit tulevaisuuden kasvun varmistamiseksi. Teollinen partneri valitaan usein sen strategian perusteella. Paras tapa pärjätä tarjouskilpailuissa on esittää asiakkaalle uskottava strategia siitä, miten yritys aikoo ylläpitää hintakilpailukykyä tulevaisuudessa. Vasta sen jälkeen ratkaisevaksi nousee tarjouskilpailun hinta. Hallituksen jäsenen on syytä esittää kysymys tulevaisuuden hintakilpailukyvystä.

Ja sitten on vielä yksi asia. Olethan tavannut menestyviä yrittäjiä? Sellaisia syntymälahjakkaita ja karismaattisia henkilöitä, joille vaikeiden päätösten tekeminen on luontaista. Heitä yhdistää yksi ominaisuus: rohkeus. He uskaltavat kohdata ihmisiä vaikeiden asioiden keskellä.

Olen kohdannut myös johtajia ja erityisesti keskijohtoon kuuluvia vetelyksiä, jotka poimivat mieluiten vain helppoja tehtäviä ja vastustavat hiljaisesti hankkeita, joihin heidän rohkeutensa ei riitä.

Tällaisten henkilöiden tunnistaminen on suureksi eduksi myös hallitustyössä.

Harri Suutari

Kirjoittaja on hallitusammattilainen, joka on Alma Media Oyj:n, Componenta Oyj:n ja Tulikivi Oyj:n hallitusten puheenjohtaja sekä kuuluu muun muassa Teknologiateollisuus ry:n ja PKC Group Oy:n hallituksiin.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä