Team Tallberg: Emmalla menestyksekäs viikonloppu Helsingissä

25.10.2016 Kuvat: Heidi Lammi

Helsinki Porsche Horse Show 21.-23.10.2016 osoittautui menestyksekkääksi kilpailuksi Emmalle, Dolce Vita Crosbylle ja Arvenille. Debytointi kansainvälisellä CSI5*- tasolla sujui loistavasti ja Emma napsi viikonlopulta matkaan ehjiä suorituksia sekä muutamia sijoituksia. Viikonlopun täydensi Suomen Ratsastajainliiton myöntämä ratsastuksen Vuoden esikuva 2016 -palkinto, joka Emmalle ojennettiin kilpailuiden päätöspäivänä sunnuntaina.

Arven ja Emma hyppäsivät kilpailuissa 140-150 cm:n luokkia saaden sijoituksen sekä perjantaina (12.) että sunnuntaina (kuudes).

”Verrattain kokematon Arven hyppäsi upeasti tällä korkeimmalla kansainvälisellä tasolla. Pääsimme myös kokeilemaan 150-luokkaa lauantai-iltana, joka sujui hienosti yhdellä pudotuksella. Päätimme kilpailumme sunnuntaina virheettömään suoritukseen 140-luokassa, ja saimme sillä hienosti kuudennen sijan”, Emma kertoi iloisena.

Dolce Vita Crosby hyppäsi perjantain 150-luokan saaden yhden pudotuksen. Sujuvan radan ja hyvän tuloksen myötä Emma päätti yhdessä valmentajansa kanssa, että hän starttaa Dolcella lauantain 160 cm:n Grand Prix -luokassa.

”Grand Prix oli isokokoinen ja jäähallin areena on aika pieni, mikä lisäsi esteiden luomaa isoa fiilistä. GP-rata sujui hienosti ja saimme ainoastaan yhden pudotuksen. Dolce oli ihan mielettömässä iskussa ja kaikki sujui lähes täydellisesti. Olin todella, todella iloinen suorituksestamme”, Emma kertoi kansainvälisen 5*-tason GP:n debyytistään.

Sunnuntaina Emmalle ojennettiin Suomen Ratsastajainliiton ja Horzen toimesta ratsastuksen Vuoden esikuva 2016 -palkinto, joka myönnettiin Emman tekemästä kovasta työstä kansainvälisen menestyksensä eteen. Lisää aiheesta Suomen Ratsastajainliiton sivuilla »

Kilpailuiden täydet tulokset »

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-18, pe 8-17

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä