Team Tallberg: Emma ja Dolce valmiina EM-kilpailuihin

27.7.2016

Emma Tallberg ja Dolce Vita Crosby ovat matkanneet Millstreetiin, Irlantiin, jossa käynnistyvät nuorten ratsastajien EM-kilpailut keskiviikkona 27.7.2016.

”Matka Irlantiin sujui hyvin vaikka matka Sveitsistä tänne olikin pitkähkö. Lähdimme Zürichista torstaina 21.7. ja ajoimme Belgiaan, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Seuraava etappimme kulki Cheltenhamin kautta Dubliniin, josta ajoimme sunnuntaina kisapaikalle Millstreetiin. Dolce oli oikein reipas matkustaja ja saapui kisapaikalle pirteänä.”

Maanantai-iltapäivällä oli vuorossa eläinlääkäritarkastus, jonka Dolce läpäisi.

”Kilpahevosten hyvinvointia seurataan tällä tasolla tiiviisti, ja kaikki EM-hevoset suorittavat myös uusintaeläinlääkäritarkastuksen myöhemmin viikon aikana. Nuorten ratsastajien ohella täällä Millstreetissä kilpailevat EM-mitaleista myös junioreiden sekä lapsiratsastajien ikäluokat. Osallistujia on yhteensä 30 maasta, ja kilpailupaikan puitteet on tosi hienot”, Emma kertoo.

Ensimmäinen nuorten ratsastajien kilpailuluokka hypätään keskiviikkona aamupäivällä. Torstaina ja perjantaina kilpaillaan joukkuekilpailu, jossa Emma ja Dolce ratsastavat ainoastaan henkilökohtaisesta tuloksesta, koska Suomella ei ole EM-tasolla joukkue-edustusta. Henkilökohtaisten luokkien ja mitaleiden voitosta ratkotaan viikonloppuna.

”Dolce tuntuu oikein freessiltä ja odotan innolla kilpailuiden alkamista”, Emma viestitti iloisena Millstreetistä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-17, pe 8-16

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä