Ei piiruakaan periksi

Emil Ruusuvuori: Isot matsit voitetaan pään sisällä

28.5.2018 Anna Väre Kuvat: Jesse Väänänen

Suomalainen periksiantamattomuus on ihmevoima, jolla on rakennettu taloja ja voitettu maailmanmestaruuksia. Mutta mitä periksiantamattomuudesta ajattelee nuorten suomalaisurheilijoiden sukupolvi? Kysyimme asiaa Emil Ruusuvuorelta, joka on yksi Suomen lupaavimmista nuorista tennispelaajista.

Kentälle astuminen sytyttää kilpailuviettini. Parasta tenniksessä on, että itseään voi haastaa aivan äärirajoille. Tennis vaatii vahvaa keskittymistä ja läsnäoloa, sillä usein voittaja on se, joka on parhaimmillaan kun pelataan parista ratkaisevasta pisteestä. Pärjätäkseen on oltava fyysisesti kunnossa, mutta huipulla henkinen puoli ratkaisee. Tennispelaaja Novak Djokovicin mukaan kaikki osaavat lyödä palloa, mutta tennis on 90% mentaalista. Isot matsit voitetaan pään sisällä.

Aloitin pelaamisen viisivuotiaana ja kilpailemisen pian sen jälkeen. Kun vuosi sitten tein päätöksen ammattilaiseksi lähtemisestä, olin 100% varma päätöksestäni. Unelmani on elättää itseni pelaamalla, mutta tietenkin unelmoin myös Grand Slamin voitosta. Tämän vuoden kierrän alemman tason pelejä ja kerään mahdollisimman paljon pisteitä, jotta pääsen kovempiin kisoihin. On siisti haaste päästä pelaamaan kokeneempia aikuisia vastaan, jotka ovat myös fyysisesti vahvempia.

Kaikki osaavat lyödä palloa, mutta tennis on 90% mentaalista.

Urheilijalla kipukohdat liittyvät usein loukkaantumisiin. 14–16 -vuotiaana selässäni oli kolmesti rasitusmurtuma, joiden vuoksi en voinut pelata tai harjoitella moneen kuukauteen. Silloin tuntui pahalta katsoa muiden treenaavan. Loukkaantuminen voi olla kova paikka henkisesti, mutta silloin täytyy vaan tehdä niitä juttuja joita voi, ja pitää ajatus tulevaisuudessa. Kun tilanteesta selviää, voi kokea kasvaneensa ja saaneensa lajin vaatimaa lujuutta.

Suurempia vastoinkäymisiä en toistaiseksi ole kokenut ja viime vuodet olen saanut treenata terveenä. Se on näkynyt myös tuloksissani. Terveys on kokonaisuus, johon vaikuttavat niin treenit, ravinto, lihashuolto kuin unetkin. Terveenä pysyminen kasvattaa myös itsevarmuutta, koska silloin matseja kertyy alle mahdollisimman paljon. Varmuutta tulee myös siitä, että vetää tiukat treenit läpi kivusta ja väsymyksestä huolimatta. Siitä seuraava hyvä fiilis on helppo siirtää pelikentälle.

Hyvä itseluottamus on huomattavasti helpompi hävittää kun rakentaa. Luottamus omiin kykyihin tulee onnistumisista, mutta urheilussa voi oppia häviöistäkin. Tenniksessä voitot ovat usein kiinni todella pienestä ja aivan parhaatkin pelaajat voivat hävitä matseja joka viikko.

Pelaajana vahvuuteni ovat syötössä, kämmenessä ja ajoituksessa. Esikuviani ovat Roger Federer ja Rafal Nadal, joiden uraa olen seurannut pienestä pitäen. On mahtavaa, että Federer tulee vielä 36-vuotiaanakin olemaan maailman ykkönen. Hän on legenda ja idolini.

Emil Ruusuvuori, 19, on juuri ammattilaisena aloittanut tennispelaaja. IFT Junior Masters -turnauksen voittanut Ruusuvuori sijoittui junioreiden maailmanlistan neljänneksi marraskuussa 2017.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeessä käsittelemme muun muassa sijoittamista, työelämän aiheita sekä omaa arkea ja riskeihin varautumista.

Lähetä viesti

Asiakkaanamme asioit helposti ja turvallisesti lähettämällä meille viestin verkkopalvelussamme

Soita

Asiakaspalvelumme palvelee numerossa

0200 31100
(pvm/mpm) ma-to 8-17, pe 8-16

Soita

Yritysasiakkaidemme asiakaspalvelu palvelee numerossa

0200 31190
(pvm/mpm) ma-pe 8-17

Jätä soittopyyntö

Lähetä yhteystietosi, niin soitamme sinulle.

Voit jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Täydennä tietosi niin olemme sinuun yhteydessä. Jos toivot yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla, kerrothan toiveesi Lisätietoa-kentässä. Jos olet jo asiakkaanamme, lähetät meille helposti ja turvallisesti viestin verkkopalvelussamme.

Kirjaudu verkkopalveluun »

*
* Pakollinen kenttä