Siirry sisältöön

Vaikuta Mandatum Lifen tulevaisuuden palveluihin liittymällä Mandatum Life Kehittämöön

1.10.2020

Mandatum Life Kehittämö on asiakasyhteisö, jonka jäseniksi liittyneet Mandatum Lifen asiakkaat ovat mukana tulevaisuuden vakuutus- ja sijoituspalveluiden kehittämisessä.

Yhteisön tavoitteena on kehittää Mandatum Lifen palveluita entistä tiiviimmässä yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja saada palautetta kehitystyön varhaisessa vaiheessa.

Miten Mandatum Life Kehittämö toimii?

Yhteisön jäsenet saavat kutsuja erilaisiin tehtäviin, joita voivat olla esimerkiksi online-kyselyt tai -ryhmäkeskustelut. Ajoittain järjestämme myös pidempikestoisia yksilökohtaisia asiakastestauksia.

Mandatum Life Kehittämöön liittyminen ei velvoita eikä sido jäseniä mihinkään. Kutsut tehtäviin lähetetään sähköpostitse, ja jäsenet voivat itse valita mihin kyselyihin vastaavat ja milloin.

Kyselyistä ja tehtävistä saatavia vastauksia käytetään Mandatum Lifen palveluiden kehitystarkoituksiin, eivätkä ne sido jäseniä millään tavalla.

Aktiivisia Mandatum Life Kehittämön jäseniä palkitaan esimerkiksi arpomalla pieniä palkintoja tehtävien yhteydessä. Loppuvuoden 2020 aikana yhteisön jäseniksi liittyneiden kesken arvotaan Suunto-urheilukello (arvo n. 200 €) 8.1.2021.

Liittyminen Mandatum Life Kehittämöön

Ilmoittautuminen asiakasyhteisöön on auki ja päättyy 12.10.2020.

Lisätietoa ja liittymisohjeet Mandatum Life Kehittämöön