Mandatumin vuosikertomukset ja yritysvastuuraportti 2022 on julkaistu

4.4.2023

Mandatum on julkaissut vuosikertomuksensa ja yritysvastuuraporttinsa 4.4.2023 osana Sampo-konsernin vuosiraportointia. Konsernin raportti on julkaistu osoitteessa https://www.sampo.com/vuosi2022/ ja se on saatavilla suomeksi ja englanniksi. Mandatum Lifen ja Mandatum Asset Managementin vuosikertomukset on julkaistu Mandatumin verkkosivuilla.

"Luottamukseni arvon rakentajan asemamme lujittumiseen entisestään on kova, sillä Mandatum lähtee tulevaan vuoteen erinomaisessa markkina-asemassa. Kattavat tuotteemme ja palvelumme nojaavat omiin osaaviin varainhoidon ja palkitsemisen asiantuntijoihimme ja verkostoihimme. Lisäksi myös vahva vakavaraisuutemme ja vakaa kassavirtamme tukevat liiketoimintamme menestystä", Mandatum-konsernin toimitusjohtaja Petri Niemisvirta kertoo vuoden 2022 katsauksessaan.

Mandatum-konsernin vuosikertomus avaa vuoden 2022 merkittäviä tapahtumia, avainlukuja ja yritysvastuun kohokohtia, sekä sisältää hallituksen toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen liitteineen.

Yritysvastuuraportti kertoo Mandatumin yritysvastuun kokonaisuudesta sisältäen tietoa muun muassa vastuullisesta sijoittamisesta, palkitsemisesta sekä henkilöstövastuusta. Mandatum raportoi yritysvastuustaan myös osana Sampo-konsernin laajaa vastuullisuusraporttia, joka julkaistaan toukokuussa 2023.

Vuosiraportointia täydentävät Mandatum Lifen ja Mandatum Asset Managementin vuoden 2022 vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevat kertomukset.