Mandatum Managed Futures palkittiin parhaiten menestyneenä rahastona

20.6.2022

Mandatum Managed Futures -rahasto (Mandatum Life SICAV-UCITS – Mandatum Life Managed Futures Fund), jonka salkunhoitajana Mandatum Asset Management toimii, palkittiin The Hedge Found Journalin CTA and Discretionary Trader Awards -tilaisuudessa parhaiten viimeisen kahden vuoden aikana menestyneenä rahastona.

Gradient Systemsin tekoälyä hyödyntävä rahasto perustettiin vuoden 2019 lopussa, ja kahdessa ja puolessa vuodessa rahasto on todistanut markkinoiden myllerrystä niin osakemarkkinoiden voimakkaan nousun ja laskun sekä korkojen nousun muodossa. Rahasto sijoittaa osake-, korko- ja valuuttamarkkinoille.

”Ennustemallimme on pystynyt tunnistamaan oikeat trendit eri omaisuusluokissa ja hyötymään niistä vaihtelevissa markkinaympäristöissä. Esimerkiksi tänä vuonna rahaston euromääräinen tuotto on ollut noin 13 prosenttia, ja rahasto onkin hyötynyt muuan muassa korkojen noususta. Rahasto tavoittelee positiivista tuottoa riippumatta markkinoiden suunnasta, ja näin ollen toimii hyvänä lisänä perinteisen osake- ja korkosalkun rinnalla”, Mandatum Asset Managementin salkunhoitaja Ville Rantanen kertoo.

Managed Futures -rahastossa hyödynnetään todennäköisyyksiin ja koneoppimiseen perustuvaa tekoälyä luomaan ennusteita, joita salkunhoitaja hyödyntää sijoituspäätöksissään.

Salkunhoitaja toteuttaa rahaston kaupat ja seuraa rahaston riskejä päivittäin yhdessä riskienhallinnasta vastaavan henkilön kanssa. Rahastolla on jatkuvasti uusimpien ennusteiden pohjalta optimoitu portfolio, ja sille ennalta määritellyt toimintaperiaatteet ja -ehdot varmistavat, että sijoitussuositukset pysyvät salkunhoitajan asettamien riskiparametrien sisällä.

Managed Futures -rahastoon on sijoittanut niin suuria suomalaisia instituutioita kuin piensijoittajia, ja se sopiikin eri kokoisille sijoittajille, jotka tavoittelevat laajaa hajautusta eri omaisuusluokkiin ja haluavat mahdollisuuden hyötyä sekä nousevista että laskevista hinnoista eri markkinoilla.

”Moni sijoittaja lykkää tällä hetkellä sijoituspäätöksiään markkinoiden epävarmuuden vuoksi, mutta samaan aikaan korkea inflaatio syö käteisen arvoa. Me olemme näyttäneet pystyvämme tekemään positiivista tuottoa myös laskevilla markkinoilla. Teemme uusia ennusteita päivittäin asiakkaittemme puolesta, ja kun nykyiset laskutrendit aikanaan ennusteidemme mukaan päättyvät, lähdemme ostamaan osake- ja korkopapereita”, Rantanen sanoo.

CTA_Awards22.JPG

Lisätiedot: Mandatum Fund Management S.A. - Mandatum Asset Management (mandatumam.com)

Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tuleva tuotto voi olla myös negatiivinen. Rahaston riskejä on kuvattu rahaston avaintietoesitteessä ja säännöistä, jotka löytyvät osoitteesta: Mandatum Fund Management S.A. - Mandatum Asset Management (mandatumam.com)